Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 14.11.2022/Pykälä 64


 

MÄÄRÄRAHAMUUTOKSET, LIIKENNEVÄYLIEN RAKENTAMINEN

 

TEKLA 06.10.2022 § 47 

 

 

Talousarvion investointiosassa 2022 oli varattu kaavateiden rakentamiseen (Erkintie, Mäkitie ja Matintuomiontie) 148.000 €

 

Tekninen kilpailutti teiden rakentamiset kunkin kohteen yksittäin. Saatujen tarjousten osalta nähtiin, että 2021 tehdyt kustannusarviot eivät olleetkaan riittäviä, joka pääosaltaan johtuu poikkeavasta yhteiskunnan kustannuskehityksestä.

 

Koska osin kunta myös on velvoitettu tekemään mainitut tieosuudet vuoden 2022 aikana ei rakentamisen ajallista siirtämistä nähdä vaihtoehtona, tarvitaan rakentamisen toteutukseen lisämäärärahaa.

 

Yhteensä urakoiden loppuun saattamiseksi lisämäärärahaa tarvitaan 64.000€.

 

Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019):

Päätöksen lapsivaikutukset: Ei

 

Yritysvaikutusten arviointi (Kvalt 66 §, 20.12.2010):

Vaikuttaako yritysten kilpailutilanteeseen: Ehkä

Onko päätöksellä vaikutuksia yritysten määrän kehittymiseen: Ehkä

Vaikuttaako päätös positiivisesti työpaikkojen muodostumiseen: Ehkä

Onko palvelu mahdollista ulkoistaa: Ei

 

Valmistelija: Maanrakennusmestari Heimo Tuomola, puh. 050 3132 140

 

Esittelijä:  Tekninen johtaja Jari Kauppi

 

Päätösehdotus: Tekninen lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle kaavateiden rakentamiseen 64.000€ lisämäärärahaa.

 

Päätös:  Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

KHALL 07.11.2022 § 266 

 

 

Tekninen lautakunta on kokouksessaan 6.10.2022 § 47 esittänyt kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle 64 000 euron lisämäärärahan myöntämistä kaavateiden rakentamiseen. Perusteluna määrärahamuutokseen on se, että talousarvioon varattu raha vuonna 2021 tehtyjen kustannusarvioiden perusteella ei ole enää riittävä yhteiskunnan kustannuskehityksen vuoksi. Kunta on myös velvoitettu tekemään tietyt tieosuudet vuoden 2022 aikana, joten rakentamisen siirtäminen myöhempään ajankohtaan ei ole vaihtoehtona.

 

Valmistelija: Hallintopäällikkö Jaana Jokikoivu-Hiukkamäki, puh. 040 809 5455

 

Esittelijä  Vt. kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle 64 000 euron lisämäärärahan myöntämistä kaavateiden rakentamiseen.

 

Päätös:  Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.

 

 

KVALT 14.11.2022 § 64  

238/10.03.01.00/2022  

   

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus esittää, että valtuusto myöntää tekniselle lautakunnalle 64 000 euron lisämäärärahan kaavateiden rakentamiseen.

 

Päätös:  Valtuusto hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

Ote:  Tekniset palvelut