Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.11.2022/Pykälä 285


 

JÄSENESITYKSET LOUNAPLUSSA RY:N HALLITUKSEEN TOIMIKAUDEKSI 2023 - 2025

 

KHALL 28.11.2022 § 285  

296/00.00.01.00/2021  

 

LounaPlussa ry:n toiminnanjohtaja Tuula Kallioinen on ilmoittanut, että LounaPlussa ry:n hallituksesta ovat erovuorossa Tammelan kunnan edustajat Jenni Rauhaniemi ja Eero Pura. Toimikausi on kolme vuotta kerrallaan ja enintään kaksi kertaa eli kuusi vuotta.

 

Jenni Rauhaniemi voi jatkaa LounaPlussa ry:n sääntöjen puitteissa hallituksen jäsenenä vuodet 2023-2025, mutta Eero Puran osalta kuuden vuoden maksimiaika on täynnä eli tarvitaan uusi varajäsen. LounaPlussa ry toivoo tasa-arvonäkökulmasta esityksiä mieshenkilöstä. Julkisen tahon edustaja voi olla viranhaltija tai luottamushenkilö, joka ei ole maaseudun kehittämiseen liittyvän yhdistyksen hallituksessa.

 

Kunnanhallitukselta toivotaan esitystä varsinaisesta jäsenestä ja varajäsenestä marraskuun aikana tasa-arvonäkökulma huomioiden.

 

Jenni Rauhaniemi on ilmoittanut, että hän on halukas jatkamaan Tammelan kunnan edustajana LounaPlussa ry:n hallituksessa vuodet 2023-2025.

 

Valmistelija: Hallintopäällikkö Jaana Jokikoivu-Hiukkamäki, puh. 040 809 5455

 

Esittelijä  Vt. kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää

 

1)     nimetä LounaPlussa ry:n hallitukseen Tammelan kunnan edustajaksi Jenni Rauhaniemen toimikaudelle 2023-2025 ja

2)     valita hänelle varajäsenen toimikaudelle 2023-2025.

 

 

Päätös:  Kunnanhallitus päätti 

 

1)     nimetä LounaPlussa ry:n hallitukseen Tammelan kunnan edustajaksi Jenni Rauhaniemen toimikaudelle 2023-2025 ja

2)     hänelle varajäseneksi Jyri Kauniston toimikaudelle 2023-2025.

 

 

Ote:  LounaPlussa ry, Jenni Rauhaniemi, Jyri Kaunisto