Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 06.10.2022/Pykälä 44


 

TEKNISEN LAUTAKUNNAN INVESTOINNIT VUODELLE 2023

 

TEKLA 06.10.2022 § 44  

217/02.02.00/2022  

 

Teknisellä palvelualueella on laadittu kustannusarviot vuonna 2023 toteutettaviksi suunnitelluista rakennuskohteista. Investointeina esitetään ne rakennushankkeet ja hankinnat, joiden alaraja on 10.000 €.

 

Hankekohtaisten esitysten alaraja on 100.000 €. Investointilistalla olevien investointiesitysten kokonaismäärä on vuodelle 2023 yhteensä 8.960.000 €.

 

Vuoden 2023 investointiesityksen toteutumaan sekä tulevien vuosien suunnitteluun tulee vaikuttamaan kouluhankkeen siirtynyt aloitusajankohta ja merkittävä muutos suunnittelussa. Suunnittelussa kohonneista kustannuksista johtuen koulurakennuksesta irrotettiin liikuntasali, jota lähdettiin toteuttamaan omana erillisenä liikuntahallihankkeena liikuntapuiston alueelle.

 

Kouluhankkeen osalta, päivitettyjen suunnitelmien pohjalta on toteutettu uusi kustannuslaskelma. Kustannuslaskelmassa on huomioitu koko vuoden 2022 aikana jatkunut kustannusten nousu ja koko hankkeen kustannusarvio kohoaa ilman liikuntasaliakin jo valtuuston asettaman hintakaton yläpuolelle lähes 15 milj. euroon. Hankkeen aloittaminen on asetettu keväälle 2023, koska tiedossa olevien ennusteiden pohjalta nähdään kustannusten taittuminen vuodenvaihteen 2022/2023 kohdille. Tämä yhdessä liikuntahallirakentamisen kanssa nostaa investointien määrää merkittävästi.

 

Kolmas merkittävä hanke on Porras-Riihivalkama vesihuoltolinja, jonka loppuun saattamiseksi on esitetty 1,8 milj. € vuodelle 2023. Muuta yhdyskuntarakentamista esitetään strategian mukaisesti keskustan kehittämiseen, kuten rantapuiston rakentamiseen 300.000 € sekä vesilaitoksen osalta esitetään lisäksi 390.000 € jossa vesilaitoksen kokonaistoimintavarmuuden kannalta esitetyt varavoimainvestoinnit katsotaan yhdeksi tärkeimmistä investoinneista.

 

Yhtenä yhdyskuntarakentamisen kohteena esitetään aloitettavaksi Ojajärventiellä puhututtanut tien oikaisu, johon ELY ei ole osoittamassa varoja, tämän rakennettavuusselvitykseen ja suunnitteluun on varattu vuodelle 2023 150.000 € sekä toteutukselle varataan vielä vuodelle 2024 350.000€. 

 

Vuodelle 2022 esitetty sähköauton hankinta ei ole vielä toteutunut toimittajien toimitusvaikeuksien vuoksi mutta esityksessä suunnitellaan vuodelle 2025 autokaluston päivitykseen 60.000 € niin ikään sähköauton hankintaa varten, tällä on tarkoitus korvata muuta teknisen käytössä olevaa vanhentunutta polttomoottorikäyttöistä kalustoa.

Talonrakentamisen hankekohtaisten investointiesitysten yhteismäärä on 5.200.000 €, joka koostuu yhtenäiskoulun ensimmäisen vuoden rakentamisesta sekä liikuntahallin loppuun saattamisesta.

 

Talonrakennuksen muihin pienempiin investointikohteisiin on esitetty 630.000 €.

 

Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019):

Päätöksen lapsivaikutukset: On

 

Yritysvaikutusten arviointi (Kvalt 66 §, 20.12.2010):

Vaikuttaako yritysten kilpailutilanteeseen: Kyllä

Onko päätöksellä vaikutuksia yritysten määrän kehittymiseen: Kyllä

Vaikuttaako päätös positiivisesti työpaikkojen muodostumiseen: Kyllä

Onko palvelu mahdollista ulkoistaa: Ei

 

Valmistelijat: Maanrakennusmestari Heimo Tuomola, puh. 050 3132 140

Talonrakennusmestari Mika Suontausta, puh. 050 0813 132

Tekninen johtaja Jari Kauppi, puh. 040 861 1788

 

 

Esittelijä:  Tekninen johtaja Jari Kauppi

 

 

Päätösehdotus: Tekninen lautakunta päättää esittää vuoden 2023 talousarvioon liitteen mukaiset investoinnit, joiden yhteismäärä on 8.960.000 €

 

Päätös:  Tekninen lautakunta päättää esittää vuoden 2023 talousarvioon liitteen mukaiset investoinnit tarkennuksella, että

1) lisätään Saaren kansanpuistossa, Kuivajärven rannassa olevan   venelaiturin uusimiseen 12.000 €, edellyttäen yhteishankintaa     Forssan kaupungin kanssa, kokonaiskustannus 24.000€ ja

2) korjataan investointiesityksen taulukossa ollut laskentavirhe, jolloin investointien kokonaismäärä on 9.082.000€.