Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 06.10.2022/Pykälä 53


 

VUOKRA-ASUNTOJEN JA TOIMITILOJEN VUOKRIEN KOROTUKSET VUONNA 2023

 

 

VAPAARAHOITTEISTEN VUOKRA-ASUNTOJEN JA TOIMITILOJEN VUOKRIEN KOROTUKSET

 

TEKLA 10.02.2016 § 5  Kunnanhallitus on kokouksessaan 15.11.2004 päättänyt, et­tä vapaarahoitteisten asuntojen vuokria korotetaan vuosittain enin­tään 4 %:lla. Korotuspäätös perustui edelleen voi­mas­sa­ole­van huoneenvuokralain (481/95) 27 §:ään, jonka mukaan vuok­ran­an­ta­ja ja vuokralainen voivat sopia, että vuokraa tar­kis­te­taan jollain tietyllä prosenttimäärällä tai euromäärällä. Vuok­ra voidaan sitoa periaatteessa mihin tahansa sellaiseen pe­rus­tee­seen, joka ei ole vuokranantajan yksin mää­rät­­vis­sä ja joka ei johda vuokralaisen kannalta kohtuuttomaan lop­pu­tu­lok­seen.

Mikäli vuokranantaja ja vuokralainen eivät vuokrasuhteen ai­ka­na pääse sopimukseen vuokran uudesta määrästä, vuok­ran­an­ta­ja voi irtisanoa toistaiseksi voimassa olevan vuok­ra­so­pi­muk­sen (Hvl 27§).

Kaikki vapaarahoitteisten asuntojen vuokrasopimukset uu­sit­tiin vuokrankorotuspäätöstä vastaaviksi. Vuokralaiset hy­väk­syi­vät korotuksen allekirjoittamalla uuden vuok­ra­so­pi­muk­sen. Korotuspäätöksen jälkeen tehtyihin uusiin vuok­ra­so­pi­muk­siin on sisällytetty em. korotusperuste.

Asuntoasioiden siirryttyä 1.1.2016 teknisten palvelujen alai­suu­teen on perusteltua päivittää asuntojen sekä tuotanto- ja toi­mi­ti­lo­jen vuokrien korotusperusteet.

Tuotanto- ja toimitilojen osalta ei ole aiemmin tehty vuokrien ko­ro­tus­pää­tös­tä. Näissä vuokrasopimuksissa on maininta, et­tä vuokranantaja pidättää oikeuden vuokrantarkistuksiin vuo­sit­tain.

Tuotanto- ja toimitilojen osalta on esitetty, että vuok­ra­so­pi­muk­siin lisättäisiin vuokran korotusperusteeksi enintään 4 %:n vuosittainen korotus.

Liite taulukko korotetuista vuokrista

 

Yritysvaikutusten arviointi (Kvalt 66 §, 20.12.2010):

 

Kysymys:

Kyllä

Ehkä

Ei

Vaikuttaako yritysten kilpailutilanteeseen ?

 

 

x

Onko päätöksellä vaikutuksia yritysten mää­rän kehittymiseen ?

 

 

x

Vaikuttaako päätös positiivisesti työ­paik­ko­jen muodostumiseen ?

 

 

x

Onko palvelu mahdollista ulkoistaa ?

x

 

 

 

Valmistelija: Asumispalvelusihteeri Marjukka Kurkela, puh. 050 4007 461.

 

Päätösehdotus: Lautakunta päättää korottaa 1.3.2016 alkaen va­paa­ra­hoit­teis­ten asuntojen sekä tuotanto- ja toimitilojen vuokria 4 %.

 

Käsittely kokouksessa: Asumispalvelusihteeri Marjukka Kurkela esitteli va­paa-ra­hoit­teis­ten asuntojen sekä tuotanto- ja toimitilojen vuokran ko­ro­tuk­sia kokouksessa klo 16.09-16.19. Hän poistui ko­kouk­ses­ta keskustelun jälkeen.

 

Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

TEKLA 06.10.2022 § 53  

    

 

Tammelan kunnanhallitus on kokouksessaan 15.11.2004 päättänyt, et­tä vapaarahoitteisten asuntojen vuokria korotetaan vuosittain enin­tään 4 %:lla.

 

Tekninen lautakunta on kokouksessaan 10.2.2016 tehnyt vuokrankorotukset asuntojen sekä toimitilojen vuokriin. Asuntojen sekä tuotanto- ja toimitilojen vuokria korotettiin 4 %.

 

Vuosittaisia vuokrankorotuksia on siirretty yhteiskuntaa ravistelleen koronapandemian johdosta, muutokset vuokrissa ovat olleet lähinnä näissä ilmenneiden epäkohtien oikaisua.

 

Koska vuokrataso on jäänyt osittain jälkeen muusta kustannusten kehityksestä, eikä nykyinen vuokrataso täysin kata korjausvelankaan tuomaa taloudellista vajetta, tulisi vuokrankorotukset nyt tehtäviksi. Lisäksi vuokrantarkastelua tukee se, että osassa kohteista vuokraan on jo suoraan sisällytetty vesimaksu ja osassa se on henkilöperusteinen erillinen maksu.    

 

Koy Tammelan Vuokra-asunnot on kokouksessaan 4.10.2022 tehnyt asuntokantaan 3% korotukset. Koska Koy Tammelan Vuokra-asunnot  on kunnassa toimiva kunnan omistama asuntoja vuokraava yhtiö, tulee toiminnan tavoitella yhdenmukaista menettelyä myös vuokrankorotuksia aikatauluineen, jotta vuokralaisten yhdenvertainen kohtelu toteutuu.

 

 

Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019):

Päätöksen lapsivaikutukset: Ei

 

Yritysvaikutusten arviointi (Kvalt 66 §, 20.12.2010):

Vaikuttaako yritysten kilpailutilanteeseen: Ei

Onko päätöksellä vaikutuksia yritysten määrän kehittymiseen: Ei

Vaikuttaako päätös positiivisesti työpaikkojen muodostumiseen: Ei

Onko palvelu mahdollista ulkoistaa: Ei

 

Liite:  Taulukko vuokrankorotuksista (oheismateriaalina kokouksessa)

 

Valmistelijat: Hallintosihteeri Anna Leena Hakala, puh. 040 573 8660

Talonrakennusmestari Mika Suontausta, puh. 050 0812 132

Tekninen johtaja Jari Kauppi, puh. 040 861 1788

 

 

Esittelijä:  Tekninen johtaja Jari Kauppi

 

Päätösehdotus: Tekninen lautakunta päättää
1) korottaa 1.1.2023 alkaen kunnan vuokra-asuntojen vuokria 3%
2) sekä niin ikään korottaa toimitilojen vuokria 3%
3) ettei tuotantotilojen vuokria koroteta
4) eriyttää kaikista vuokrista hyödykekustannukset, mikäli nämä ovat sisällytetty vuokraan.

Vuokriin, vesimaksuihin, sähkömaksuihin sekä käyttökorvausmaksuihin (autopaikka, saunavuoro ja pesutupa) voidaan tehdä vielä pienimuotoisia teknisluonteisia tarkennuksia niissä ilmenneiden ja mahdollisesti vielä ilmenevien ristiriitaisuuksien vuoksi.

 

Päätös:  Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.