RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 10.10.2022/Pykälä 241
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
OSALLISTUMINEN LOUNAPLUSSA RY:N "VETÄVÄ LOUNAIS-HÄME" LEADER-STRATEGIAN TOTEUTTAMISEEN VUOSINA 2023-2027
KHALL 10.10.2022 § 241
253/02.05.02/2022
Leader- toimintaryhmä LounaPlussa ry on toteuttanut EU:n maaseuturahoituksen mukaista "Luonnollisesti Lounais-Hämeessä"- kehittämisstrategiaa vuosina 2014-2022. Keskeisiä rahoitettavia toimia ovat olleet yritysten tuet (19 kpl) lähinnä investointeihin sekä yhdistysten hanketuet (87 kpl) tilainvestointeihin, luontokohteiden kunnostamiseen sekä monipuolisiin kehittämishankkeisiin, joissa kehitettiin mm. uusia tapahtumia ja harrastusmahdollisuuksia. Lisäksi seitsemän teemahankkeen myötä tukea on saanut yli 100 yhdistystä kalustohankintoihin, tapahtumiin ja opintomatkoihin. Strategian kokonaisrahoitus on ollut noin 6,4 miljoonaa euroa, josta julkista tukea on seutukunnalle käytetty 4,5 m€. Tästä julkisesta tuesta alueen kunnat ovat vastanneet 20 %:n osuudella.
Maaseuturahoituksen ohella LounaPlussa ry on toteuttanut ohjelmakaudella omia hankkeita myös EU:n sosiaalirahaston ja TE-toimiston työvoimapoliittisella tuella. Maaseuturahaston ulkopuolista rahoitusta on näillä hankkeilla LounaPlussa ry:n kautta saatu alueelle yli 1,5 miljoonaa euroa työllisyyden edistämiseen 10 vuoden aikana.
Leader-toiminta on edelleen osa Euroopan unionin maaseuturahaston ohjelmakaudella 2023-2027 tukemaa kehittämistoimintaa sekä Suomen kansallista CAP-suunnitelmaa. Toiminta kattaa koko Suomen maantieteellisesti, lukuun ottamatta isoimpien kaupunkien keskustoja. LounaPlussa ry:n toiminta-alueen kunnat ovat vuonna 2020 tehneet päätöksen halukkuudestaan kuulua edelleen LounaPlussa ry:n toiminta-alueeseen ja uusi strategia on valmisteltu tältä pohjalta. Osallistava valmisteluprosessi on ollut laaja ja lähes 500 henkilöä alueelta on osallistunut tilaisuuksiin ja kyselyihin sekä loppuvaiheen työpajoihin keväällä 2022.
Vetävä Lounais-Häme -strategian paikallisen kehittämisen painopisteet vuosina 2023-27 ovat seuraavat:
Lounais-Häme on monimuotoisen tekemisen ja asumisen alue. | Alueella on kaikenikäisille hyvät toiminta- ja harrastusmahdollisuudet. Yhteistyö ja kylähenki on vahvaa. |
Yrittäjyys on vahvistunut ja monipuolistunut. | Yrittäjyys alueella on monimuotoista, yritykset ovat uudistumiskykyisiä ja palveluyrittäjyys on lisääntynyt. Yhteistyö paikallisessa yrittäjyysverkostossa on vahvistunut. |
On löydetty ratkaisuja vihreään siirtymään. Ilmastoteot ja energiaratkaisut vaalivat monimuotoisuutta ja luonnonvarojen kestävää käyttöä. | Ympäristön tilaan liittyvillä toimilla on tehty konkreettisia paikallisia monimuotoisuutta lisääviä tekoja. Kierto- ja jakamistalouden toimintamalleja on otettu käyttöön. Kulutuskäyttäytyminen on muuttunut kestävään suuntaan. |
Alueen nuorten hyvinvointi ja osallisuus ovat kasvaneet. | Nuoret osallistuvat hankkeisiin ja toteuttavat omia hankkeita. Nuorten osallisuus ja yrittäjyys on lisääntynyt. Yhteistyö oppilaitosten kanssa on vahvaa ja kansainvälistä. |
Alueella on vahvaa työllistämistoimintaa. | Työllistämishankkeet tukevat työllistymistä ja sosiaalista hyvinvointia. |
MMM:n valmistelusta antaman ohjekirjeen mukaisesti strategia-asiakirja on toimitettu ministeriöön 20.6.2022. Seuraavassa vaiheessa tulee toimittaa 14.10.2022 mennessä toiminta-alueen kuntien sitoumukset kuntarahoituksesta vuosille 2023-2027. Lisäksi toimitetaan Hämeen Ely-keskuksen kanssa laadittu yhteistyösopimus työnjaosta ja yhteistoiminnasta maaseuturahoituksen osalta.
Strategian rahoitussuunnitelman perusteluna ovat alueen kehittämistarpeet, kustannusten nousu, hankkeiden koko ja vuosittain riittämätön jakokehys kysyntään nähden sekä uudet tukivälineet yritystoiminnan aloittamiseen ja pieniin hankkeisiin sekä nuorisotoimintaan. Maaseuturahoituksen osalta strategialle haettava rahoitus on 4,7 miljoonaa euroa, josta julkista rahoitusta olisi 3,1 m€ viidelle vuodelle.
Kuluneilla aiemmilla ohjelmakausilla kuntarahoitus on ollut 100 000 €/v yhteensä ja se on jaettu Forssan seudun kuntien kesken väestön suhteessa. LounaPlussa ry:n hallitus on nyt esittämässä uuden strategian toteuttamiseen kuntarahoituksen määräksi 124 000 €/vuodessa eli 620 000 € koko rahoituskausi. EU- ja valtionosuuden osalta haettu rahoitus tarkoittaa 80 % osuutta kunnan 20 %:n rahoituksen vastineeksi. Eli kunnan 1 eurolla saadaan EU:lta ja valtiolta 4 euroa käytettäväksi alueelle. Lisäksi hakijoiden omarahoitusosuus on keskimäärin 35 %.
LounaPlussa esittää, että Tammelan kunta päättää osallistumisestaan LounaPlussa ry:n strategian mukaiseen toimintaan vuosina 2023-2027 alla olevan jakotaulukon mukaisella vuosittaisella kuntarahoituksella:
| Asukasluku 31.12.2021 | osuus % | Kuntarahoitus/vuosi |
Forssan seutukunta | 32 034 | 100 | 124 000,00 € |
Forssa | 16 753 | 51,74 | 64 152,21 € |
Humppila | 2 166 | 6,76 | 8 384,34 € |
Jokioinen | 5 046 | 15,75 | 19 532,50 € |
Tammela | 5 967 | 18,63 | 23 097,58 € |
Ypäjä | 2 282 | 7,12 | 8 833,36 € |
Valmistelija: Hallintopäällikkö Jaana Jokikoivu-Hiukkamäki, puh. 050 809 5455
Esittelijä Vt. kunnanjohtaja
Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää, että Tammelan kunta osallistuu LounaPlussa ry:n strategian mukaiseen toimintaan vuosina 2023-2027 vuosittaisella kuntarahoituksella, joka määräytyy seutukunnan kuntien asukasmäärien perusteella esittelyosassa olevan taulukon mukaisesti.
Asian käsittely: Jenni Rauhaniemi ja Eero Pura poistuivat kokouksesta esteellisinä (yhteisöjäävi) asian käsittelyn ajaksi klo 17.22-17.23, koska he toimivat kunnan edustajina Louna-Plussa ry:n hallituksessa. Puheenjohtajana tämän asian käsittelyn ajan toimi 2. varapuheenjohtaja Heikki Vainio.
Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Ote: LounaPlussa ry
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |