Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 10.10.2022/Pykälä 237


 

PÖYTÄKIRJANTARKASTAJAT JA ÄÄNTENLASKIJAT

 

KHALL 10.10.2022 § 237     

         

 

Hallintosäännön 95 §:n mukaan pöytäkirja pyritään tarkastamaan välittömästi toimielimen kokouksen jälkeen viimeistään kahden päivän kuluttua kokouksesta. Pöytäkirja tarkastetaan ja allekirjoitetaan sähköisesti.

 

Pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä toimielimen kokousta seuraavana keskiviikkona tai sitä seuraavana arkipäivänä kuin siitä on vähintään päivää aikaisemmin ilmoitettu.

 

Pöytäkirja on tarkastettavissa 11.10.2022 ja tarkastettava viimeistään 12.10.2022. Pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävillä 13.10.2022 kunnanvirastossa ja samasta ajasta lähtien yleisessä tietoverkossa.

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus valitsee pöytäkirjantarkastajiksi jäsenet Manu Alarton ja Jenni Rauhaniemen, jotka toimivat samalla myös ääntenlaskijoina.

 

Päätös:  Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.