RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 26.10.2022/Pykälä 71
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
OSTOLIIKENNESOPIMUKSEN PURKAMINEN
SIVLA 26.10.2022 § 71
309/02.08.00/2021
Tammelan kunta on 30.9.2022 lähettänyt Vekka Groupille kirjallisen huomautuksen ostoliikennesopimuksen toteuttamisen puutteista. Huomautus koskee mm. alihankkijan käyttämistä, sopimuksen edellyttämää kalustoa, sovitun liikennesuunnittelijan resurssin käyttöä, reittisuunnittelun laiminlyöntiä ja sovittujen aikataulujen noudattamatta jättämistä.
Ostoliikennesopimuksessa on ehto, jonka mukaan ostajalla on oikeus välittömästi purkaa sopimus, mikäli liikennöitsijä olennaisesti rikkoo sopimusta, eikä saatuaan tästä kirjallisen huomautuksen viivytyksettä korjaa laiminlyöntiään.
Vekka Group on Kunnan huomautukseen vastatessaan myöntänyt huomautuksessa esille tuotujen asioiden pääosin tapahtuneen. Vastauksessa myös todetaan, että sopimus voidaan purkaa yhdessä niin, että Vekka Groupilla on mahdollisuus halutessaan osallistua seuraavaan/seuraaviin Tammelan kunnan kilpailutuksiin ja tekniseen vuoropuheluun ennen tarjouspyynnön julkaisua.
Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019)
Päätöksen lapsivaikutukset: On/Ei
Yritysvaikutusten arviointi (Kvalt 66 §, 20.12.2010):
Vaikuttaako yritysten kilpailutilanteeseen: Kyllä/Ehkä/Ei
Onko päätöksellä vaikutuksia yritysten määrän kehittymiseen: Kyllä/Ehkä/Ei
Vaikuttaako päätös positiivisesti työpaikkojen muodostumiseen: Kyllä/Ehkä/Ei
Onko palvelu mahdollista ulkoistaa: Kyllä/Ehkä/Ei
Valmistelija: Sivistystoimenjohtaja Pekka Lintonen, puh. 050 339 3675
Rehtori Päivi Häkkinen, puh. 040 579 0522
Esittelijä Sivistystoimenjohtaja Pekka Lintonen
Päätösehdotus: Sivistyslautakunta päättää:
1. Purkaa Vekka Groupin kanssa yhdessä reittien 6 ja 9 ostoliikennesopimukset.
2. Avata uuden kilpailutuksen reittien 6 ja 9 osalta.
3. Mahdollistaa Vekka Groupin osallistumisen uusiin kilpailutuksiin ja siihen liittyvään tekniseen vuoropuheluun.
Kustantaa alihankintana tehdyn tilapäisen liikennöinnin uusien sopimusten alkamiseen asti.
Käsittely: Esittelijä Päivi Häkkinen selosti asiaa lautakunnalle. Keskustelussa nousi esiin reitin nro 9 osalta seurantaa edellyttäviä toimenpiteitä.
Esittelijän kokouksessa
tekemä muutettu
päätösehdotus:
Sivistyslautakunta päättää:
- Purkaa Vekka Groupin kanssa yhdessä reitin 6 ostoliikenne-
sopimuksen.
2. Avata uuden kilpailutuksen reitin 6 osalta.
3. Mahdollistaa Vekka Groupin osallistumisen uusiin kilpailutuksiin ja siihen liittyvään tekniseen vuoropuheluun. Kustantaa alihankintana tehdyn tilapäisen liikennöinnin uusien sopimusten alkamiseen asti.
Päätös: Sivistyslautakunta päätti:
1. Purkaa Vekka Groupin kanssa yhdessä reitin 6 ostoliikennesopimuksen.
2. Avata uuden kilpailutuksen reitin 6 osalta.
3. Mahdollistaa Vekka Groupin osallistumisen uusiin kilpailutuksiin ja siihen liittyvään tekniseen vuoropuheluun.
4. Kustantaa alihankintana tehdyn tilapäisen liikennöinnin uusien sopimusten alkamiseen asti.
5. Selvityttää mahdolliset sopimusrikkomukset ja niistä mahdollisesti aiheutuneet taloudelliset seuraamukset.
6. Selvittää reitin 9 osalta mahdollista sopimusrikkomusta, jatkaa epäkohtien selvittämistä seurantajakson ajan ja palata asiaan seuraavan kokouksen 16.11.2022 yhteydessä.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |