Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 26.10.2022/Pykälä 68


 

PÖYTÄKIRJANTARKASTAJAT JA ÄÄNTENLASKIJAT

 

SIVLA 26.10.2022 § 68     

         

 

Hallintosäännön 95 §:n mukaan pöytäkirja pyritään tarkastamaan välittömästi toimielimen kokouksen jälkeen viimeistään kahden päivän kuluttua kokouksesta. Pöytäkirjantarkastajat voivat ilmoittaa myös sähköisesti pöytäkirjan hyväksymisestä, jolloin pöytäkirja varmennetaan pöytäkirjan tarkastajien allekirjoituksilla myöhemmin.

 

Pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä toimielimen kokousta seuraavana keskiviikkona tai sitä seuraavana arkipäivänä kuin siitä on vähintään päivää aikaisemmin ilmoitettu.

 

Pöytäkirja on tarkastettavissa 27.10.2022 ja tarkastettava viimeistään 28.10.2022. Pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävillä 2.11.2022 kunnanvirastossa ja samasta ajasta lähtien yleisessä tietoverkossa.

 

Päätösehdotus: Sivistyslautakunta valitsee pöytäkirjantarkastajiksi jäsenet Juha Peltonen ja Päivi Sotka, jotka toimivat samalla myös ääntenlaskijoina.

 

Päätös: Sivistyslautakunta valitsi pöytäkirjantarkastajiksi jäsenet Juha Peltonen ja Tomi Virolainen, jotka toimivat samalla myös ääntenlaskijoina.