Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.09.2022/Pykälä 227


Liite 2 Liite: Lausunto arviointikertomuksen havaintoihin

 

LAUSUNTO VUODEN 2021 ARVIOINTIKERTOMUKSEN HAVAINNOISTA

 

KHALL 12.09.2022 § 227  

170/00.03.01/2022  

 

Tarkastuslautakunta on käynyt tarkoituksenmukaiseksi katsomassaan laajuudessa läpi kunnan taloutta ja hallintoa tilikaudelta 2021 ja esittänyt laatimassaan arviointikertomuksessa kunnanhallitukselle pyynnön vastineesta syyskuun loppuun mennessä sekä huomioimaan tarkastuslautakunnan havainnot seuraavaa talousarviota valmisteltaessa. Hallituksen vastine tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa esitettyihin asioihin on yksilöity liitteessä.

 

Liite:  Lausunto vuoden 2021 arviointikertomuksen havainnoista.

 

Valmistelija: Vt. kunnanjohtaja Taavi Leinikka, puh. 050 599 1140

 

Esittelijä  Vt. kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää antaa liitteenä olevan lausunnon vuoden 2021 arviointikertomuksen havainnoista ja toimittaa sen tiedoksi valtuustolle ja tarkastuslautakunnalle.  

 

Päätös:  Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Ote:  tarkastuslautakunta, valtuusto