RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.08.2022/Pykälä 201
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSET
KHALL 08.08.2022 § 201
Kuntalain 92 § mukaiset päätökset voidaan kunnanhallituksen päätöksellä siirtää kunnanhallituksen käsiteltäväksi.
Julkiset viranhaltijapäätökset julkaistaan kunnan verkkosivuilla Päätöksenteko / Viranhaltijapäätökset -sivulla, jossa ne ovat näkyvillä muutoksenhakuajan. Oheismateriaalina viranhaltijapäätösten yhdistelmä.
Hallinto- ja kehittämispalvelut
- kunnanjohtajan viranhaltijapäätökset §§ 15-16
- talous- ja hallintojohtajan viranhaltijapäätökset §§ 5
Tehtyihin päätöksiin liittyvät asiakirjat ovat nähtävillä kunnanhallituksen kokouksessa.
Viranhaltijapäätökset, joihin erityislainsäädännön mukaan ei ole otto-oikeutta, saatetaan luettelossa vain tiedoksi. Luettelot sisältävät salassa pidettäviä tietoja (JulkL 24 §)
Päätösehdotus: Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi tehdyt viranhaltijapäätökset ja päättää, että niitä ei oteta kunnanhallituksen käsiteltäväksi.
Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |