Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 21.09.2022/Pykälä 62


 

OIKAISUVAATIMUS / TAPOLANTIEN KOULUKULJETUKSET

 

SIVLA 21.09.2022 § 62  

242/08.01.01.01/2022  

 

Rauli Ranta ja neljä muuta henkilöä ovat toimittaneet sivistyslautakunnalle oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksessa ehdotetaan muutoksia Riihivalkaman alakoulun sekä yläkoulun koulukuljetusreitteihin.

Kuntalain 134 §:n mukaan oikaisuvaatimuksen voi tehdä kunnanhallituksen, lautakunnan sekä niiden alaisten viranomaisten päätökseen tyytymätön henkilö.

Sivistyslautakunta eikä sivistystoimenjohtaja ole tehneet päätöstä koulukuljetusreiteistä. Kuljetussopimusten mukaan liikennöitsijä yhteistyössä koulujen johtajien kanssa muokkaavat kuljetusreittejä kunkin koulun osalta tarpeen mukaan.

 

Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019)

Päätöksen lapsivaikutukset: On/Ei

 

Yritysvaikutusten arviointi (Kvalt 66 §, 20.12.2010):

Vaikuttaako yritysten kilpailutilanteeseen: Kyllä/Ehkä/Ei

Onko päätöksellä vaikutuksia yritysten määrän kehittymiseen: Kyllä/Ehkä/Ei

Vaikuttaako päätös positiivisesti työpaikkojen muodostumiseen: Kyllä/Ehkä/Ei

Onko palvelu mahdollista ulkoistaa: Kyllä/Ehkä/Ei

 

Valmistelija: Sivistystoimenjohtaja Pekka Lintonen, puh. 050 339 3675 

 

Esittelijä:  Sivistystoimenjohtaja Pekka Lintonen

 

Päätösehdotus:  Sivistyslautakunta toteaa, ettei oikaisuvaatimusta voida käsitellä, koska ei ole päätöstä, jonka muuttamista vaatimus koskisi.
Kuljetusreitit suunnittelevat liikennöitsijät yhdessä koulun johtajan kanssa. Lautakunta edellyttää, että kuljetusreitit suunnitellaan oppilaiden kannalta mahdollisimman joustaviksi kustannustehokkaiksi. Kirjeessä esitettyihin muutoksiin ei lautakunnan taholta ole esteitä.

 

Käsittely:  Lautakunta päätti pitää tauon klo 18:49-18:53.

 

Päätös:  Sivistyslautakunta totesi, ettei oikaisuvaatimusta voida käsitellä, koska ei ole päätöstä, jonka muuttamista vaatimus koskisi.
Kuljetusreitit suunnittelevat liikennöitsijät yhdessä koulun johtajan kanssa. Lautakunta edellyttää, että kuljetusreitit suunnitellaan oppilaiden kannalta mahdollisimman joustaviksi kustannustehokkaiksi. Kirjeessä esitettyihin muutoksiin ei lautakunnan taholta ole esteitä.