RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 21.09.2022/Pykälä 58
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS TORRONSUON KANSALLISPUISTON LATUJEN TEKEMISESTÄ AJALLA 1.5.2022-30.4.2027, TAMMELAN KUNTA, METSÄHALLITUS JA TORRO SEURA RY
SIVLA 21.09.2022 § 58
248/10.00.01.06/2022
Tammelan kunnalla ja Metsähallituksella ollut pitkään voimassa oleva sopimus Torronsuon kansallispuiston latujen tekemisestä. Sopimus on ollut määräaikainen. Metsähallitus esittää uutta sopimusta kaudelle 1.5.2022 - 30.4.2027. Sopimuksen mukaan Tammelan kunta pitää yllä latuverkostoa Torronsuon kansallispuistossa.
Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019)
Päätöksen lapsivaikutukset: On/Ei
Yritysvaikutusten arviointi (Kvalt 66 §, 20.12.2010):
Vaikuttaako yritysten kilpailutilanteeseen: Kyllä/Ehkä/Ei
Onko päätöksellä vaikutuksia yritysten määrän kehittymiseen: Kyllä/Ehkä/Ei
Vaikuttaako päätös positiivisesti työpaikkojen muodostumiseen: Kyllä/Ehkä/Ei
Onko palvelu mahdollista ulkoistaa: Kyllä/Ehkä/Ei
Valmistelija: Liikuntakoordinaattori Petri Takala, puh. 050 353 7708
Esittelijä Sivistystoimenjohtaja Pekka Lintonen
Päätösehdotus: Sivistyslautakunta päättää hyväksyä Tammelan kunnan ja Metsähallituksen välisen liitteenä olevan sopimuksen Torronsuon latujen tekemisestä kaudelle 1.5.2022 - 30.4.2027.
Käsittely: Liikuntakoordinaattori Petri Takala saapui kokoukseen klo 17:05 esittelemään asiaa lautakunnalle. Petri Takala poistui kokouksesta klo 17.11 ennen päätöksen tekoa.
Päätös: Sivistyslautakunta päätti hyväksyä Tammelan kunnan ja Metsähallituksen välisen liitteenä olevan sopimuksen Torronsuon latujen tekemisestä kaudelle 1.5.2022 - 30.4.2027.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |