Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 26.09.2022/Pykälä 47


 

KUNNANJOHTAJAN VIRAN HOITAMINEN 16.8.2022 ALKAEN KUNNES UUSI VIRANHALTIJA ALOITTAA

 

KHALL 08.08.2022 § 196 

 

 

Kunnanjohtaja Kalle Larsson on irtisanoutunut kunnanjohtajan virasta siten, että hänen viimeinen virantoimituspäivänsä on 15.8.2022. Tammelan kunnassa on 16.8.2022 alkaen edellä mainitusta syystä jonkin aikaa kunnanjohtajan virka täyttämättä. Kunnanjohtajan vuosilomien aikana 11.4.2022 alkaen on hallintosäännön 38 §;n mukaisesti vs. kunnanjohtajana toiminut talous- ja hallintojohtaja Taavi Leinikka. Tässä tilanteessa on tarkoituksenmukaisinta, että Taavi Leinikka jatkaa vt. kunnanjohtajana 16.8.2022 alkaen kunnes kuntaan valittava uusi kunnanjohtaja aloittaa viranhoidon.

 

Valmistelija: Hallintopäällikkö Jaana Jokikoivu-Hiukkamäki, puh. 040 809 5455

 

Esittelijä  Kunnanhallituksen puheenjohtaja

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää

 

1)     esittää valtuustolle, että se nimittää talous- ja hallintojohtaja Taavi Leinikan vt. kunnanjohtajaksi 16.8.2022 alkaen siihen saakka, kunnes kunnanjohtajan virkaan valittava henkilö aloittaa viranhoidon kunnassa ja

2)     vahvistaa vt. kunnanjohtajan kokonaispalkaksi 16.8.2022 alkaen 7 464,34 €/kk.

 

Asian käsittely: Henkilöstöpäällikkö Leena Ahola oli läsnä kokouksessa klo 17.44-17.55 esittelemässä asiaa.

 

Merkitään pöytäkirjaan, että vs. kunnanjohtaja Taavi Leinikka poistui kokouksesta esteellisenä asian käsittelyyn klo 17.44-17.56 väliseksi ajaksi.

 

Päätös:  Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Ote: valtuusto, Taavi Leinikka, henkilöstöpäällikkö, reskontra- ja palkkasihteeri

 

KVALT 26.09.2022 § 47  

216/01.01.01.01/2022  

   

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto nimittää talous- ja hallintojohtaja Taavi Leinikan vt. kunnanjohtajaksi 16.8.2022 alkaen siihen saakka, kunnes kunnanjohtajan virkaan valittava henkilö aloittaa viran hoidon kunnassa.

 

Päätös:  Kunnanvaltuusto hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Ote:   Taavi Leinikka, henkilöstöpäällikkö, reskontra- ja palkkasihteeri