Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 18.08.2022/Pykälä 36


Liite 8 Kostintien_hidaste_kartta

 

HIDASTEIDEN RAKENTAMINEN KOSTINTIELLE

 

TEKLA 18.08.2022 § 36  

101/08.00.01/2022  

 

Tammelan kunnan teknisille palveluille on tullut 14 allekirjoituksen sisältämä aloite, jossa toivotaan hidasteiden rakentamista Kostintien molempiin päihin nopeuksien hillitsemiseksi. Tekniset palvelut on kesän aikana tiedustellut asukkaiden mielipidettä hidasteiden rakentamiseen. Kuuleminen tehtiin osoitelistalla, jossa oli 82 Maijantiellä ja Kostintiellä asuvan henkilön nimeä. Heistä 30 kannatti hidasteiden rakentamista, kolme oli vastaan ja yksi ei ollut puolesta eikä vastaan. Pääosa ei vastannut kuulemiseen lainkaan.

 

Joissain vastauksissa toivottiin hidastetta asetettavaksi Kostintien keskivaiheille. Perusteluna oli, ettei kadun päissä olevat hidasteet hidasta nopeutta keskivaiheilla ja kadun päissä joutuu muutenkin hidastamaan nopeutta. Joissakin vastauksissa myös kiinnitettiin huomiota kevyenliikenteen väylillä olevien betoniporsaiden paikallaan pysymiseen.

 

Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019)

Päätöksen lapsivaikutukset: Kyllä

 

Yritysvaikutusten arviointi (Kvalt 66 §, 20.12.2010):

Vaikuttaako yritysten kilpailutilanteeseen: Ei

Onko päätöksellä vaikutuksia yritysten määrän kehittymiseen: Ei

Vaikuttaako päätös positiivisesti työpaikkojen muodostumiseen: Ei

Onko palvelu mahdollista ulkoistaa: Ei

 

Liitteet:  Kartta

 

Valmistelija: Maanrakennusmestari Heimo Tuomola, puh. 050 3132 140

 

Esittelijä  Tekninen johtaja Jari Kauppi

 

Päätösehdotus: Tekninen lautakunta päättää antaa kunnan teknisille palveluille luvan rakentaa Kostintien keskivaiheille (kartan mukainen paikka) hidasteen ja alentamaan hidasteen kohdalla nopeusrajoituksen 20 km/h. Hidaste on tarvittaessa otettavissa pois ja alue palautettavissa ennalleen, jos tarve hidasteen poistamiselle jostain syystä tulee.

 

Käsittely kokouksessa:

 

Maanrakennusmestari Heimo Tuomola esitteli § 36 - § 37 asioita kokouksessa klo 17.17 - 17.38 ja poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.

 

Päätös:  Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.