Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.06.2022/Pykälä 164


 

OIKAISUVAATIMUKSEN KÄSITTELY / VIRKAVAPAUSHAKEMUS, KOTITALOUDEN LEHTORI

 

KHALL 06.06.2022 § 164  

151/01.01.03.06/2022  

 

Kunnanhallitus käsitteli kokouksessaan 16.5.2022 § 147 kotitalouden lehtorin virkavapaushakemuksen koskien harkinnanvaraista virkavapautta 1.8.2022-31.7.2023. Sivistystoimenjohtaja ja rehtori eivät puoltaneet virkavapauden myöntämistä. Virkavapautta koskeva hakemus oli kokouksen oheismateriaalina ja siitä kävivät ilmi virkavapautta koskevat tarkemmat yksityiskohdat. Kunnanhallitus päätti olla myöntämättä kyseistä virkavapautta.

 

Kotitalouden lehtori hakee päätökseen muutosta. Oikaisuvaatimus on toimitettu kunnan kirjaamoon 23.5.2022 eli määräajassa. Lehtori on täydentänyt oikaisuvaatimustaan kirjaamoon 25.5.2022 saapuneella viestillä.

 

KVTES:n 5. luvun 11 §:n 3. momentin soveltamisohjeen mukaan harkinnanvaraisella virka-/työvapaalla tarkoitetaan sellaisia virka-/työvapaita, joita työnantaja ei ole lain tai muun sopimusmääräyksen perusteella velvollinen myöntämään. Kyseisen vapaan myöntämistä harkittaessa pitäisi ottaa huomioon tarkoituksenmukaisuusnäkökohdat, kuten tehtävien hoitamisen järjestäminen tänä aikana. Lisäksi soveltamisohjeessa todetaan, että kunnissa on syytä omaksua mahdollisimman yhdenmukainen käytäntö harkinnanvaraisissa virka-/työvapaiden myöntämisessä.

 

Tammelassa on tehty vapaiden myöntämiseen ohjeistus vuonna 2006. Ohjeistuksessa on päätetty pääperiaatteesta tilanteessa, jossa viranhaltija/työntekijä on siirtymässä toisen työnantajan palvelukseen. Ohjeistuksen mukaan virka-/työvapaata ei tällöin myönnetä. Poikkeuksena on tilanne, jos sijaista ei tarvita tai sijainen saadaan omasta henkilökunnasta, eikä virkavapaus aiheuta haittaa töiden sujumiselle ja palveluille. Ohjeistuksen periaatteista on poikettu viime vuosina ja käytännöt harkinnanvaraisten vapaiden myöntämiseen ovat olleet epäselvät.

 

Harkinnanvaraisen virka-/työvapaan osalta on otettava huomioon mm. se, miten työtehtävät hoidetaan mahdollisen virka-/työvapaan aikana.  Kokemukset viimeaikaisista virkavapauksista ovat osoittaneet, että pätevien opettajien rekrytoiminen sijaisuuksiin on ollut haasteellista. Tämän vuoksi töiden järjestely virkavapauksien aikana on ollut erittäin haastavaa. Opetuksen järjestäjän on huolehdittava siitä, että oppilaat saavat mahdollisimman hyvää opetusta. Tämän mahdollistamiseksi koulutuksen järjestäjän ja työnantajan on huolehdittava siitä, että opetus toteutetaan pätevien opettajien toimesta mahdollisimman suurelta osin.

 

Viranhaltijan lähettämässä oikaisuvaatimuksessa tai sitä täydentävässä viestissä ei ole tullut esille mitään sellaista asiaa, jonka vuoksi aiemmin tehtyä päätöstä pitäisi muuttaa.

 

Oheismateriaalit: Oikaisuvaatimus
  Oikaisuvaatimusta täydentävä sähköpostiviesti

 

 

Valmistelija: Henkilöstöpäällikkö Leena Ahola, puh. 050 569 6348

  Hallintopäällikkö Jaana Jokikoivu-Hiukkamäki, puh. 040 809 5455

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää hylätä oikaisuvaatimuksen.

 

Käsittely kokouksessa:

 

 Henkilöstöpäällikkö Leena Ahola esitteli asiat § 163 - 164 kokouksessa 

 kello 17.32 - 18.16 ja poistui ennen päätöksentekoa.

 

Päätös:  Kunnanhallitus päätti hyväksyä oikaisuvaatimuksen ja myöntää virkavapauden hakemuksen mukaisesti.