RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 06.05.2022/Pykälä 37
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
TILINTARKASTUSPALVELUSOPIMUKSEN JATKAMINEN / TARJOUSPYYNTÖ
TARK 06.05.2022 § 37
Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja on päättänyt pyytää tarjousta tilintarkastuspalveluiden jatkamisesta BDO Audiator Oy:lte.
Edellinen sopimus Tammelan kunnan ja sen tytäryhtiöiden tilintarkastuspalveluista on tehty BDO:n kanssa tilikausille 2020-2021 Kunnanvaltuuston päätöksellä 10.02.2020 § 12. Sopimuskausi kestää tilikauden 2021 loppuun, hankinnan arvonlisäveroton kokonaishankinta oli tuolloin 20.800 euroa sopimuskaudelta.
Kuntalain (410/2015) 121 §:n mukaan kunnan tarkastuslautakunta vastaa kunnan ja sen tytäryhtiöiden tilintarkastuksen yhteensovittamisesta. Tilintarkastusyhteisön valinnan valmistelu on osa tarkastuslautakunnan vastuulle kuuluvaa hallinnon ja talouden tarkastuksen järjestämistä. Tilintarkastusyhteisön toimikausi ei ole sidottu tarkastuslautakunnan ja valtuuston toimikauteen, vaan tilintarkastusyhteisö voidaan valita kerralla enintään kuuden tilikauden ajaksi.
Kuntalain 122 § mukaan kunnanvaltuusto valitsee kunnan tilintarkastusyhteisön, jossa vastuunalainen JHT-tilintarkastaja toimii virkavastuulla. Kunnan tytäryhteisön tilintarkastajaksi on valittava kunnan tilintarkastusyhteisö, jollei tästä poikkeamiseen ole perusteltua tarkastuksen järjestämiseen liittyvää syytä.
Valmistelija: Puheenjohtaja Taito Syrjälä, puh. 040 021 9511
Päätösehdotus: Tarkastuslautakunta käsittelee BDO Audiator Oy:lle tehdyn tarjouspyynnön tilintarkastuspalvelun jatkamisesta.
Käsittely: Tilintarkastuspalveluiden hankinnasta keskusteliin kokouksessa. Koska yhteistyö on sujunut hyvin ja hinnat eivät ole nousseet oleellisesti, puheenjohtaja on päättänyt pyytää tarjousta vain BDO Audiator Oy:lta tilikausille 2022-2023.
Päätös: Tarkastuslautakunta päätti
1. hyväksyä BDO Audiator Oy:n tarjouksen tilintarkastuspalveluista 2022-2023 ja
2. lähettää sen edelleen kunnanhallitukselle valtuustokäsittelyä varten.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |