RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 13.12.2021/Pykälä 107
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
SIDONNAISUUSILMOITUKSET
TARK 12.11.2021 § 86
Kuntalain (410/2015) 84 §:n mukaan kunnan keskeisten luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden on tehtävä sidonnaisuusilmoitus johtotehtävistään sekä luottamustoimistaan elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä, merkittävästä varallisuudestaan sekä muistakin sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä luottamus- ja virkatehtävien hoitamisessa.
Velvollisuus ilmoittaa sidonnaisuuksista koskee kunnanhallituksen ja maankäyttö- ja rakennuslaissa (132/1999) tarkoitettuja tehtäviä hoitavan toimielimen jäseniä, valtuuston ja lautakunnan puheenjohtajaa ja varapuheenjohtajia, kunnanjohtajaa sekä kunnanhallituksen ja lautakunnan esittelijää.
Ilmoitus on tehtävä tarkastuslautakunnalle kahden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilö on valittu tehtäväänsä. Henkilön on myös ilmoitettava viivytyksettä sidonnaisuuksissa tapahtuneet muutokset.
Liite: Sidonnaisuusilmoitukset 31.10.2021
Päätösehdotus: Tarkastuslautakunta päättää esittää, että valtuusto päättää merkitä sidonnaisuusilmoitukset 31.10.2021 tietoonsa saatetuksi.
Päätös: Sidonnaisuusilmoitusrekisteri päätetään merkitä tiedoksi, 11.11.2021 tehdyin täydennyksin.
KVALT 13.12.2021 § 107
Päätösehdotus: Kunnanvaltuusto päättää merkitä sidonnaisuusilmoitukset 31.10.2021 tietoonsa saatetuksi.
Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti päätösehdotus.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |