RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 15.12.2021/Pykälä 95
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
KANNATUSYHDISTYS TANSSINYSTÄVÄT RY:N HAKEMUS TANSSITAITEEN PERUSOPETUKSEN JÄRJESTÄMISESTÄ TAMMELAAN
SIVLA 15.12.2021 § 95
371/12.03.01/2021
Kannatusyhdistys Tanssinystävät ry on hakenut Tammelan kunnalta lupaa tanssin yleisen perusopetuksen järjestämiseen Tammelan koulukeskuksessa. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää tanssin harrastusta, kehittää tanssin järjestelmällistä opiskelua ja tanssitaiteen tuntemusta. Yhdistyksen järjestämä opetus on yksilöllistä ja tavoitteellista ja se antaa oppilaalle hyvän tanssiteknisen pohjan perustietoineen ja valmiudet hakeutua myöhemmin tanssin jatko-opintoihin. Kannatusyhdistys Tanssinystävät ry:n puheenjohtajana toimii Dany Reiner-Salonen ja opettajina toimivat alan koulutetut ammattilaiset.
Taiteen perusopetuksella tarkoitetaan eri taiteenalojen opetusta, joka etenee tasolta toiselle tavoitteiden mukaisesti. Sitä järjestetään ensisijaisesti lapsille ja nuorille, mutta se ei ole osa perusopetuksen taidekasvatusta vaan oma opetusmuotonsa. Taiteen perusopetuksessa opetettavia taiteenaloja ovat: arkkitehtuuri, kuvataide, käsityö, mediataiteet, musiikki, sanataide, sirkustaide, tanssi ja teatteritaide.
Taiteen perusopetusta voivat järjestää yksityiset rekisteröidyt yhdistykset, kunnat, kuntayhtymät tai valtion oppilaitokset. Kunta voi järjestää taiteen perusopetusta omalla päätöksellään, mutta muut koulutuksen järjestäjät tarvitsevat järjestämiseen luvan opetus- ja kulttuuriministeriöltä. Koulutuksen järjestäjän tehtävänä on laatia kunkin taiteenalan opetusta varten opetussuunnitelma. Opetus- ja kulttuuriministeriö voi myöntää koulutuksen järjestäjälle valtionosuutta opetustuntien määrän mukaan.
Kunta voi hankkia taiteen perusopetukseen tarkoitetut palvelut julkiselta tai yksityiseltä taholta. Kunnan ei kuitenkaan tarvitse avustaa rahallisesti hankkimaansa palvelua.
Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019)
Päätöksen lapsivaikutukset: On/Ei
Yritysvaikutusten arviointi (Kvalt 66 §, 20.12.2010):
Vaikuttaako yritysten kilpailutilanteeseen: Kyllä/Ehkä/Ei
Onko päätöksellä vaikutuksia yritysten määrän kehittymiseen: Kyllä/Ehkä/Ei
Vaikuttaako päätös positiivisesti työpaikkojen muodostumiseen: Kyllä/Ehkä/Ei
Onko palvelu mahdollista ulkoistaa: Kyllä/Ehkä/Ei
Valmistelija: Sivistystoimenjohtaja Pekka Lintonen, puh. 050 339 3675
Päätösehdotus: Sivistyslautakunta päättää myöntää Kannatusyhdistys Tanssinystävät ry:lle luvan tanssin perusopetuksen järjestämiseen Tammelan koulukeskuksessa.
Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |