Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 15.12.2021/Pykälä 94


 

TAMMELA 600 VUOTTA VUONNA 2023 JUHLATOIMIKUNNAN PERUSTAMINEN

 

SIVLA 15.12.2021 § 94  

374/12.03.01/2021  

 

Tammelan kunta ja Tammelan seurakunta ovat aloittaneet Tammela 600 vuotta -juhlavuoden valmistelut. Lokakuussa yhdistysillassa muodostettiin pienempiä työryhmiä, joiden on tarkoitus tuoda esityksiä laajemmalle juhlatoimikunnalle, mikä tekee esityksiä sivistyslautakunnalle taloudellista tarpeista vuodelle 2023. Juhlatoimikunnassa tulisi olla kunnan ja seurakunnan luottamushenkilöitä ja työntekijöitä.

 

Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019)

Päätöksen lapsivaikutukset: Ei

 

Yritysvaikutusten arviointi (Kvalt 66 §, 20.12.2010):

Vaikuttaako yritysten kilpailutilanteeseen: Ei

Onko päätöksellä vaikutuksia yritysten määrän kehittymiseen: Ei

Vaikuttaako päätös positiivisesti työpaikkojen muodostumiseen: Ehkä

Onko palvelu mahdollista ulkoistaa: Ei

 

Valmistelija: Vapaa-aikasihteeri Päivi Paija, puh. 050 376 5162

 

Päätösehdotus: Sivistyslautakunta päättää valita Tammelan kunnan luottamushenkilöistä kolme henkilöä juhlatoimikuntaan sekä nimetä juhlatoimikuntaan sivistystoimen edustajan, teknisen toimen edustajan sekä vapaa-aikasihteeri Päivi Paijan. Sivistyslautakunta pyytää Tammelan seurakuntaa nimeämään juhlatoimikuntaan kolme luottamushenkilöä ja kolme viranhaltijaa. Sivistyslautakunta kutsuu Martti Puran juhlatoimikunnan puheenjohtajaksi.

 

Käsittely: Vapaa-aikasihteeri Päivi Paija liittyi Teams-kokoukseen klo 18:09 esittelemään asiaa lautakunnalle. Päivi Paija poistui kokouksesta klo 18.20 ennen päätöksen tekoa.

 

Esittelijän kokouksessa

tekemä muutettu

päätösehdotus: Asia palautetaan uudelleen valmisteluun lisäselvityksiä varten.

 

Päätös:  Esittelijän kokouksessa tekemä muutettu päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.