RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 29.11.2021/Pykälä 349
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
HALLINTOSÄÄNNÖN PÄIVITTÄMINEN / KUNNANJOHTAJAN, TALOUS- JA HALLINTOJOHTAJAN VIRKOJEN RATKAISUVALLAT
KHALL 25.10.2021 § 304
Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle perustettavaksi uutta talous- ja hallintojohtajan virkaa § 302. Uuden viran myötä on hallintosääntöön lisätty talous- ja hankintajohtajan toimivalta, joka on tehty siirtämällä kunnanjohtajan ratkaisuvallasta tulevalle talous- ja hankintajohtajalle kuuluvat päätösasiat hallintosäännön kohtaan 38. Kunnanjohtajan ensisijaiseksi sijaiseksi on päivitetty talous- ja hankintajohtaja, ja hänen ollessa estynyt sijaisena toimii virkaiältään vanhin toimialajohtaja.
Talous- ja hankintajohtaja toimii hallinnon toimialajohtajana ja tämä on päivitetty § 59 henkilöstöorganisaation toimialuejakoon.
Tehdyt muutokset ja lisäykset merkitty punaisella hallintosääntö luonnokseen.
Liite: Hallintosääntöluonnos
Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019)
Päätöksen lapsivaikutukset: Ei
Valmistelija: Kunnanjohtaja Kalle Larsson, puh. 0400 695 679
Hallintosihteeri Melia Salonen, puh. 050 569 7500
Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että
1. se hyväksyy hallintosäännön § 38 kunnanhallituksen alaisten viranhaltijoiden ratkaisuvaltaan ja § 59 henkilöstöorganisaatioon tehdyt muutokset ja lisäykset, ja että
2. muutos tulee voimaan 1.1.2022.
Käsittely kokouksessa:
Asian käsittelyn aluksi kunnanjohtaja Kalle Larsson poistui kokouksesta esteellisenä (osallisuusjäävi) asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.
Päätös: Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että
1. se hyväksyy hallintosäännön virkanimikkeen muutoksen talous- ja hallintojohtajaksi, ja
2. teknisin muutoksin hyväksyä hallintosäännön § 38 kunnanhallituksen alaisten viranhaltijoiden ratkaisuvaltaan ja § 59 henkilöstöorganisaatioon tehdyt muutokset ja lisäykset, ja että
3. muutos tulee voimaan 1.1.2022.
KVALT 15.11.2021 § 94
Päätösehdotus: Kunnanvaltuusto päättää, että
1. se hyväksyy hallintosäännön virkanimikkeen muutoksen talous- ja hallintojohtajaksi, ja
2. teknisin muutoksin hyväksyä hallintosäännön § 38 kunnanhallituksen alaisten viranhaltijoiden ratkaisuvaltaan ja § 59 henkilöstöorganisaatioon tehdyt muutokset ja lisäykset, ja että
3. muutos tulee voimaan 1.1.2022.
Käsittely kokouksessa:
Asian käsittelyn aluksi kunnanjohtaja Kalle Larsson poistui kokouksesta esteellisenä (osallisuusjäävi) asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.
Valtuutettu Ismo Ojansuu esitti SDP:n ryhmäesityksenä, että asia palautetaan valmisteluun. Puheenjohtaja totesi, että asiasta on äänestettävä. Äänestys menettelynä puheenjohtaja ilmoitti, että ne jotka kannattavat asian käsittelyn jatkamista äänestävät JAA ja ne jotka kannattavat SDP:n ryhmäesitystä asian palauttamista valmisteluun äänestävät EI.
Puheenjohtajan ehdotus äänestyksen suorittamisesta nimenhuutoäänestyksenä hyväksyttiin. Toimitetussa äänestyksessä asian käsittelyn jatkaminen (JAA) sai 12 ääntä ja asian palauttaminen valmisteluun (EI) sai 15 ääntä (Äänestyspöytäkirja liitteenä). Puheenjohtaja totesi, että kunnanvaltuusto päätti äänin 12-15 asian palauttamista valmisteluun.
Päätös: Kunnanvaltuusto päätti palauttaa asian uudelleen valmisteluun.
KHALL 29.11.2021 § 349
218/00.01.01.00/2021
Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää lähettää hallintosäännön uudelleen valmisteltavaksi nimeämälleen viranhaltijalle ja linjaa kirjallisesti miten hallintosääntöä on muutettava valmistelun yhteydessä.
Käsittely kokouksessa:
Asian käsittelyn aluksi kunnanjohtaja Kalle Larsson poistui kokouksesta
esteellisenä (osallisuusjäävi) asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.
Päätös: Kunnanhallitus päätti lähettää hallintosäännön uudelleen valmisteltavaksi sivistystoimenjohtaja Pekka Lintoselle seuraavalla linjauksella:
kunnanhallitus lähettää uudelleen valmisteltavaksi hallintosäännön valtuuston hyväksymän ja perustaman talous- ja hallintojohtajan viran toimenkuvan osalta.
Vuodelta 2015 peräisin olevan hallintosäännön mukaisesti (oheismateriaali).
Kunnanjohtajalla sekä talous- ja hallintojohtajalla ei tule olla päällekkäisiä tehtäviä mm. lainan ottaminen sekä edustustehtävät.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |