Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 29.11.2021/Pykälä 361


 

KUNTALIITON VALTUUSKUNNAN VAALIT

 

KHALL 29.11.2021 § 361  

379/00.04.01/2021  

 

Kuntaliiton ylin toimielin on valtuuskunta, johon kuuluu 76 jäsentä ja 76 varajäsentä. Valtuuskunnan jäsenten ja varajäsenten tulee olla kunnan valtuutettuja. Jäsenistä ja varajäsenistä 66 valitaan vaalilla, joka suoritetaan yhdistyksen jäsenäänestyksenä. Valtuuskunnan vaalit toimitetaan kuntavaalivuonna 15.11-31.12.

 

Kuntaliiton jäsenkunnat suorittavat Kuntaliiton valtuuskunnan vaalit 15.11-31.12.2021 välisenä aikana kussakin kunnassa tapahtuvalla päätöksentekomenettelyllä. Vaalit ovat suljetut suhteelliset listavaalit. Kunnalla on vaaleissa asukaslukuaan vastaava äänimäärä. Asukasluku määräytyy 30.11.2020 väestötietojärjestelmässä olevien tietojen mukaan. Kunta voi jakaa äänensä yhdelle tai useammalle ehdokaslistalle.

 

Kuntalain 39 §:n nojalla kunnanhallitus edustaa kuntaa ja käyttää kunnan puhevaltaa, jollei hallintosäännössä toisin määrätä. Tammelan kunnan hallintosääntö 35 § kunnanhallituksen tehtävät kohta 10. Kunnanhallitus käyttää kunnan puhevaltaa.

 

Hämeen vaalipiiristä valitaan 6 jäsentä ja 6 varajäsentä. Vaalipiirin kuntapäiväkokous on nimennyt ehdokaslistat. Vaalilautakunta on vahvistanut ehdokaslistat ja laatinut vaalipiireittäin ehdokaslistojen yhdistelmän. Hämeen vaalipiirin ehdokaslistojen yhdistelmä on esityslistan oheismateriaalina.

 

Vaalit ovat suljetut suhteelliset listavaalit. Kunnalla on vaalissa asukaslukuaan (tilanteessa 30.11.2020) vastaava äänimäärä. Tammelan kunnan äänimäärä on 6.034. Kunta voi jakaa äänensä yhdelle tai useammalle ehdokaslistalle.

 

Käytäntönä on ollut, että kunnan äänimäärä jakautuu useammalle ehdokaslistalle. Tällöin kukin valtuutettu merkitsee äänestyslippuun sen ehdokaslistan numeron, jolle äänen antaa. Kunnan äänestystulos lasketaan jakamalla kunnan äänimäärä (=asukasluku) kokouksessa läsnä olevien valtuutettujen lukumäärällä ja kertomalla osamäärä ehdokaslistan saamalla äänimäärällä. Saadut ehdokaslistojen äänimäärät pyöristetään kokonaislukuun. Vastaavalla tavalla lasketaan ja pyöritetään kokonaislukuun tyhjät äänet.

 

Vaalin tulos kirjataan pöytäkirjaan ja pöytäkirjanpitäjä vie kunnan äänestystuloksen eli kunnasta ehdokaslistoille annetut asukasluvun ja valtuutettujen määrän mukaan lasketut äänimäärät Kuntaliiton sähköiseen äänestysjärjestelmään.

 

Kuntaliiton valtuuskunnan vaali toimitetaan 20.12.2021 pidettävässä kunnanhallituksen kokouksessa.

 

Valmistelija: Kunnanjohtaja Kalle Larsson, puh. 0400 695 679

    Hallintosihteeri Melia Salonen, puh. 050 569 7500

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää, että se toimittaa suljetuin lipuin Suomen Kuntaliiton valtuuskunnan vaalin 20.12.2021, jossa äänen voi antaa Hämeen vaalipiirin ehdokaslistojen yhdistelmässä olevalle ehdokaslistalle.

 

Päätös:  Hyväksyttiin yksimielisesti päätösehdotus.