Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 29.11.2021/Pykälä 352


 

TAMMELAN KUNNAN VANHUSNEUVOSTO 1.8.2021 - 31.7.2023

 

KHALL 06.09.2021 § 213 

 

 

Kuntalain 410/2015 § 27 mukaan ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava vanhusneuvosto ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä. Vanhusneuvosto voi olla useamman kunnan yhteinen. Toimintakaudella 1.6.2019-31.5.2021 Tammelan vanhusneuvostossa on ollut edustettuina:

Eläkeliiton Tammelan yhdistys ry

Forssan seudun Reuma-Tules ry

Forssan seudun Sydänyhdistys ry (yhteinen edustaja Reuma-Tules ry:n kanssa)

Suomen Punainen Risti Tammelan osasto

Tammelan Eläkkeensaajat ry

Tammelan Vanhusten Tuki ry

Tammelan sotaveteraanit

Sotainvalidien Veljesliitto Tammelan osasto ry

Tammelan seurakunta

 

Sotainvalidien Veljesliitto Tammelan osasto ry on ilmoittanut, että heidän toimintansa on päättynyt 31.12.2020.

 

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän työntekijä on toiminut kokousten sihteerinä.

 

Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019)

Päätöksen lapsivaikutukset: Ei

 

Valmistelija: hallintopäällikkö Petri Pakarimäki, puh. 040 809 5455.

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää

1. asettaa vanhusneuvoston kaudeksi 1.8.2021 - 31.7.2023 ja valita siihen kunnanhallituksen edustajan ja varaedustajan, ja

2. pyytää paikkakunnalla toimivia eläkeläisjärjestöjä esittämään yhdistysten edustajat ja varaedustajat; ja

3. pyytää Tammelan seurakuntaa esittämään vanhusneuvostoon edustajan ja varaedustajan, ja

4. pyytää Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymää osoittamaan vanhusneuvostoon sihteerin.

 

Päätös: Kunnanhallitus päätti

1. asettaa vanhusneuvoston kaudeksi 1.8.2021 - 31.7.2023 ja valita siihen kunnanhallituksen edustajaksi Simo Pärssisen ja varaedustajaksi Jenni Rauhaniemen, ja

2. pyytää paikkakunnalla toimivia eläkeläisjärjestöjä esittämään yhdistysten edustajat ja varaedustajat; ja

3. pyytää Tammelan seurakuntaa esittämään vanhusneuvostoon edustajan ja varaedustajan, ja

4. pyytää Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymää osoittamaan vanhusneuvostoon sihteerin.

 

 

KHALL 15.11.2021 § 336 

 

 

14.9.2021 on pyydetty paikkakunnalla toimivilta eläkeläisjärjestöiltä ja Tammelan seurakunnalta nimeämään edustaja ja hänelle henkilökohtainen varajäsen, sekä Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymää nimeämään neuvottelukunnalle sihteerin. Ehdotuksia on pyydetty 15.10.2021 mennessä. Osa ehdotuksista tuli määräajan jälkeen ja kaksi ehdotusta puuttuu vielä.

 

Valmistelija: Hallintosihteeri Melia Salonen, puh. 050 569 7500

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää

1. vahvistaa seuraavien yhteisöjen ja järjestöjen esittämät henkilöt vanhusneuvoston edustajiksi sekä heille henkilökohtaiset varajäsenet toimintakaudelle 1.8.2021-31.7.2023:

Eläkeliiton Tammelan yhdistys ry
varsinainen edustaja Asta Paakkunainen, varaedustaja Ilkka Niemi
varsinainen edustaja Sirkka Siikonen, varaedustaja Arja Salminen

Forssan seudun Reuma-Tules ry ja Forssan seudun Sydänyhdistys ry
varsinainen edustaja Jukka Mansikkaniemi, varaedustaja Sirpa Suomi

Suomen Punainen Risti Tammelan osasto
varsinainen edustaja Sirkka-Liisa Leponiemi, varaedustaja Anne Pukkila

Tammelan Eläkkeensaajat ry
varsinainen edustaja Tuomo Tiensuu, varaedustaja Tarja Id

Tammelan Vanhusten Tuki ry
varsinainen edustaja Sirpa Romu, varaedustaja Sanna Seppänen

Tammelan seurakunnan varsinainen edustaja diakoni Sari Tenhami ja varaedustaja kappalainen Timo Leinonen

 

Päätös:  Hyväksyttiin yksimielisesti päätösehdotus.

 

 

KHALL 29.11.2021 § 352  

276/00.00.01.00/2021  

 

Tammelan sotaveteraanit ovat ilmoittaneet 13.11.2021 kirjaamoon lähettämällään sähköpostilla vuosikokouksensa päätöksen, jossa esittävät Tammelan kunnan vanhusneuvostoon kaudelle 2021-2023 varsinaiseksi edustajaksi Seppo Ali-Lekkalan ja hänen varaedustajakseen Jaakko Pietilän.

 

Valmistelija: Hallintosihteeri Melia Salonen, puh. 050 569 7500

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää täydentää vanhusneuvoston kokoonpanoa kaudelle 1.8.2021-31.7.2023 ja vahvistaa Tammelan sotaveteraanien varsinaiseksi jäseneksi Seppo Ali-Lekkalan ja hänen varajäseneksi Jaakko Pietilän.

 

Päätös:  Hyväksyttiin yksimielisesti päätösehdotus.