Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 15.11.2021/Pykälä 91


 

KÄSITTELYJÄRJESTYS

 

KVALT 15.11.2021 § 91     

         

 

Hallintosäännön 18 §:n mukaan asiat käsitellään valtuustolle esityslistan mukaisessa järjestyksessä, jollei valtuusto toisin päätä. Käsittelyn pohjana (pohjaehdotuksena) on kunnanhallituksen ehdotus taikka, milloin tarkastuslautakunta tai tilapäinen valiokunta on valmistellut asian, niiden ehdotus.  Jos kunnanhallitus, tarkastuslautakunta tai tilapäinen valiokunta on muuttanut esityslistalla olevaa ehdotustaan ennen kuin valtuusto on tehnyt päätöksen asiasta, pohjaehdotus on muutettu ehdotus. Jos ehdotus on peruutettu, asia on poistettava esityslistalta.

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto päättää hyväksyä käsittelyjärjestyksen esityslistan mukaisena.

 

Päätös  Hyväksyttiin yksimielisesti päätösehdotus.