RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.10.2021/Pykälä 303
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
TÄYTTÖLUPA / HALLINTOPÄÄLLIKÖN TOIMI
KHALL 25.10.2021 § 303
347/01.01.01.00/2021
Hallintopäällikkö Petri Pakarimäki irtisanoutui Tammelan kunnan palveluksesta 1.11.2021 lukien.
Kunnanhallitus perusti 18.11.2019 hallinto- ja kehittämispalveluihin hallintopäällikön toimen 1.1.2020 alkaen, perusteena toimialojen hallinnollisten asioiden oikeudellisen valmistelun tukeminen ja kunnan hankintatoimesta vastaaminen. Hallintopäällikkö ei toimi hallinto- ja kehittämispalveluiden toimialajohtajana eikä henkilöstön lähiesimiehenä.
Voimassa olevan hallintosäännön 73 § mukaisesti kunnanjohtaja päättää toimialansa henkilöstön kelpoisuusehdoista ja toimen- tai viranhaltijoiden ottamisesta toistaiseksi voimassa oleviin työ- tai virkasuhteisin talousarvion puitteissa, kuultuaan kunnanhallituksen puheenjohtajaa.
Hallintosäännön 36 § mukaisesti kunnanhallitus päättää toistaiseksi voimassa olevien sekä 6 kk ja sen yli olevien toimien ja virkojen täyttöluvista.
Hallinto- ja kehittämispalvelut anoo täyttölupaa hallintopäällikön toimeen 1.11.2021 alkaen toistaiseksi.
Määrärahat hallintopäällikön palkkaamiseen on sisällytetty talousarvioon vuodelle 2022.
Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019)
Päätöksen lapsivaikutukset: Ei
Valmistelija: Kunnanjohtaja Kalle Larsson, puh. 0400 695 679
Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää
1. myöntää täyttöluvan hallintopäällikön toistaiseksi voimassa olevaan toimeen 1.11.2021 alkaen, ja
2. tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa.
Käsittely kokouksessa:
Asian käsittelyn aluksi pöytäkirjanpitäjä Melia Salonen poistui kokouksesta esteellisenä (palvelussuhdejäävi) asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajan pöytäkirjanpitäjänä toimi kunnanjohtaja.
Keskustelun kuluessa Maija-Stiina Rahkonen teki vastaehdotuksen, että kunnanhallitus päättää
1. myöntää täyttöluvan hallintopäällikön 6 kk määräaikaiseen toimeen 1.11.2021 alkaen, ja
2. tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa.
Ilkka Tuovinen kannatti tehtyä ehdotusta. Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kannatettu ehdotus, on asiasta äänestettävä.
Puheenjohtajan ehdotus äänestyksen suorittamisesta nimenhuutoäänestyksenä hyväksyttiin. Toimitetussa äänestyksessä kunnanjohtajan ehdotus sai neljä ääntä (Simo Pärssinen, Jenni Rauhaniemi, Heikki Vainio ja Manu Alarto) ja Maija-Stiina Rahkosen tekemä ja Ilkka Tuovisen kannattama esitys sai kolme ääntä (Eero Pura, Maija-Stiina Rahkonen ja Ilkka Tuovinen). Puheenjohtaja totesi, että kunnanhallitus päätti äänin 4-3 hyväksyä kunnanjohtajan esityksen.
Päätös: Kunnanhallitus päätti
1. myöntää täyttöluvan hallintopäällikön toistaiseksi voimassa olevaan toimeen 1.11.2021 alkaen, ja
2. tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |