RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.10.2021/Pykälä 285
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
PÖYTÄKIRJANTARKASTAJAT JA ÄÄNTENLASKIJAT
KHALL 11.10.2021 § 285
Hallintosäännön 95 §:n mukaan pöytäkirja pyritään tarkastamaan välittömästi toimielimen kokouksen jälkeen viimeistään kahden päivän kuluttua kokouksesta. Pöytäkirjantarkastajat voivat ilmoittaa myös sähköisesti pöytäkirjan hyväksymisestä, jolloin pöytäkirja varmennetaan pöytäkirjan tarkastajien allekirjoituksilla myöhemmin.
Pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä toimielimen kokousta seuraavana keskiviikkona tai sitä seuraavana arkipäivänä kuin siitä on vähintään päivää aikaisemmin ilmoitettu.
Pöytäkirja on tarkastettavissa 12.10.2021 ja tarkastettava viimeistään 13.10.2021. Pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävillä 14.10.2021 kunnanvirastossa ja samasta ajasta lähtien yleisessä tietoverkossa.
Päätösehdotus Kunnanhallitus valitsee pöytäkirjantarkastajiksi jäsenet Manu Alarto ja Simo Pärssinen, jotka toimivat samalla myös ääntenlaskijoina.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti päätösehdotus.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |