RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.10.2021/Pykälä 295
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
TÄYTTÖLUPA / PUTKIASENTAJAN TOIMI
KHALL 11.10.2021 § 295
335/01.01.01.01/2021
Teknisessä toimessa on ollut resurssipula mittauspalvelujen ja vesilaitoksen tehtäväkentän hoitamisessa keväästä 2021 tehtävää hoitaneen henkilön pidempiaikaisen poissaolon johdosta.
Tehtävässä ollut henkilö lisäksi irtisanoutui nyt lokakuun 2021 alussa.
Tehtävän nimike on ollut mittaaja-putkiasentaja, jossa tehtävä on osoittautunut liian laajaksi, kun Liesjärven puhdistamoa hoitamaan ei ole enää saatu omaa hoitajaa. Vesihuollon toimintavarmuus on ollut nykyisellä järjestelyllä tiukoilla ja vesihuollon kehittämiseksi tehtyjen laitteisto- ja ohjelmahankintojen vuoksi tarvitaan lisää osaamista. Lisätyövoiman tarve ei poistu suunnitellun puhdistamon alasajon myötä. Liesjärvi-Porras-Riihivalkama linjalle tulee kymmenkunta huollettavaa pumppaamoa ja kunnan viemäriverkostoa.
Nykyisellään tehtävää on nyt jouduttu hoitamaan pääosaltaan ostopalveluna ja poikkeusjärjestelyin, osa tehtävän sisällöstä on jopa jäänyt odottamaan resurssitilanteen normalisoitumista.
Tehtävän hoitaminen kustannustehokkaimmin, sekä toiminnan kannalta tarvittavan ennakoinnin ja kehitystyön varmistamiseksi, tulee vastaisuudessakin järjestää teknisen omana toimintana, ei ostopalveluna, joten välitön rekrytointi on välttämätöntä.
Mittaus- ja paikkatietoasioita hoitavan henkilön täyttölupa haetaan erikseen.
Teknisen toimialan yhdyskunta- ja vesilaitospalvelut anoo täyttölupaa putkiasentajan toimeen heti soveltuvan henkilön löydettyä mutta kuitenkin viimeistään 1.1.2022 alkavaksi. Tehtävä on toistaiseksi voimassa oleva.
Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019)
Päätöksen lapsivaikutukset: Ei
Valmistelija: Tekninen johtaja Jari Kauppi, puh. 040 861 1788
Maanrakennusmestari Heimo Tuomola, puh. 050 081 3132
Päätösehdotus: Kunnanhallitus myöntää täyttöluvan teknisen toimen yhdyskunta- ja vesilaitospalveluille toistaiseksi voimassa olevaan putkiasentajan toimeen heti kun soveltuva henkilö löytyy. Kunnanhallitus myöntää täyttöluvan teknisen toimen yhdyskunta- ja vesilaitospalveluille toistaiseksi voimassa olevaan putkiasentajan toimeen heti kun soveltuva henkilö löytyy.
Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti päätösehdotus.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |