Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.10.2021/Pykälä 278

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

VALTUUSTOALOITE / TAMMELAN KUNNAN METSIEN MONIMUOTOISUUDEN TURVAAMINEN JA SUOJELUN LISÄÄMINEN

 

 

288/11.01.04.01/2021  

Jatkoa asialle: 92/11.01.04.00.00/2021

 

KVALT 30.03.2021 § 30

 

Valtuutettu Jan Löfstedt luki Vihreä valtuustoryhmän (Jan Löfstedt, Kris­tiina Liinaharja ja Niina Honkala) valtuustoaloitteen koskien Tammelan kunnan metsien monimuotoisuuden turvaamisen ja suojelun lisäämistä. Valtuutettu Arja Laajalehto liittyi valtuustoaloitteen allekirjoittajiin.

 

Aloitteessa viitataan Tammelan kunnan metsänhoitosuunnitelmaan 2019-2028, joka hyväksyttiin teknisessä lautakunnassa 19.2.2020 ja, että Tammelan kunnalla on merkittävä metsäomistus: 644 ha, reilu 10 aaria jokaista kuntalaista kohti. Aloitteessa esitetään, että tällä hetkellä kuntalaisen on käytännössä mahdotonta osallistua metsänhoidon linjan­vetoihin tai saada suunnitellut toimenpiteet (=hakkuut) tietoonsa, kun metsänhoitosuunnitelma ei ole löydettävissä kunnan kotisivuilta. Myös­kään valtuutetulla ei ole tätä suunnitelma käytettävissään sähköisessä muodossa.

 

Aloitteessa esitetään, että Tammelan kunta:

 

1. Viipymättä julkaisee voimassa olevan metsänhoitosuunnitelman 2019-2028 Tammelan kotisivuille. Dokumentti on kunnallisen päätök­senteon (TekLa 19.2.2020 §4) virallisesti hyväksymä ja siksi julkisuus­periaatteen mukaan julkinen, eikä sitä päätösluettelon mukaan ole julis­tettu salaiseksi. Suunnitelma ei sisällä salassa pidettäviä arkaluontoisia tietoja. Hakkuiden markkinaehtoinen kilpailuttaminen ei ole salailuun oi­keuttava seikka. Julkaiseminen lisää päätöksenteon läpinäkyvyyttä sekä kuntalaisten osallistamista.

 

2. Toteuttaa vuoden 2021 aikana metsänhoitosuunnitelman mukaisen kartoituksen Metso-suojeluohjelman alueista mukaan lukien Suujärven­harjun ja Raanpäänharjun Natura -alueet, jotka nyt on suojeltu vain maa-aineslailla. Samalla selvitetään Kunta-Helmi-ohjelman ja muiden uudempien suojelu- ja ennallistamishankkeiden ja -toimenpiteiden tar­joamat mahdollisuudet.  Lisäksi kartoitetaan mahdollisuudet siirtyä koko Tammelan kunnan metsänhoidossa monimuotoisuutta edistäviin, jatku­vapeitteisiin hoitomenetelmiin. Tavoitteena on torjua uhkaava metsä­kato ja eri lajien sukupuutto, turvata metsien terveyttä edistävä virkistys­käyttö ja mahdollistaa monipuolinen luontoyrittäjyys tältäkin osin.

 

3. Hakee edellisen kohdan toteuttamiseksi valtiolta luonnon monimuo­toisuuden ja luonnonsuojelun sekä EU-elpymispaketin määrärahoista varoja hanketyöntekijän palkkaamiseen esimerkiksi vuoden 2023 lop­puun asti. Kyseinen metsänsuojelun ammattilainen voisi lisäksi neuvoa myös yksityisiä maanomistajia käynnistämään omia suojeluhankkeita, jolla saadaan vipuvaikutusta aikaan. Lakisääteinen vieraslajien torjunta voitaisiin luontevasti sisällyttää tähän hankkeeseen.

 

4. Pidättäytyy tekemästä metsän monimuotoisuutta ja suojeluarvoja vä­hentäviä hakkuita sinä aikana, kun ylläolevat kunnan metsien kartoitus­toimenpiteet ja suojeluhakemukset toteutetaan. Tämä rahoitetaan saa­duilla suojelukorvauksilla, tehostamalla tonttien ja kiinteistöjen myyntiä ja vuokrausta, poistamalla vesi-ja viemärijärjestelmien hukka sekä te­hostamalla vuokrakertymää.

 

5. Tuo metsänhoidon osaksi kunnan strategista, valtuustotasoista pää­töksentekoa ja budjetointia.

 

6. Viestittää aktiivisesti näistä kaikista edelläkävijän toimenpiteistä ja päätöksistä niin nykyisille kuntalaisille ja vapaa-ajanasukkaille kuin mahdollisille uusille kuntalaisille.

 

 

Liite: Valtuustoaloite / Tammelan kunnan metsien monimuotoisuuden turvaa­minen ja suojelun lisääminen             

 

Päätös: Kunnanvaltuusto päättää lähettää valtuustoaloitteen kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

 

 

KHALL 26.04.2021 § 110 

 

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää lähettää valtuustoaloitteen tekniselle johtajalle valmisteluun.

 

 

Päätös:  Hyväksyttiin yksimielisesti päätösehdotus.

 

 

KHALL 04.10.2021 § 278  

 

Vastaus valtuustoaloitteeseen on laadittu yhteistyössä kunnan metsiä hoitosopimuksen ja hyväksytyn metsäsuunnitelman mukaan hoitavan Metsänhoitoyhdistys Lounais-Hämeen kanssa.

 

1. Tammelan kunnan teknisen lautakunnan 19.2.2020 hyväksymä met­säsuunnitelma vuosille 2019-2028 on olemassa kunnassa vain paperi­sena asiakirjana ja suunnitelma löytyy kunnantalolta teknisistä palve­luista. Tammelan kunnan metsäsuunnitelma on julkinen asiakirja. Suun­nitelma on vapaasti nähtävillä kunnantalolla, ja suunnitelmasta saa ot­taa halutessaan valokuvia tai esimerkiksi kopioida siitä sivuja. Erikseen sovittaessa MHY Lounais-Hämeen metsäasiantuntija Uusitalo on valmis kommentoimaan metsäsuunnitelman sisältöä halukkaille.

 

Suunnitelma on tehty metsänhoitoyhdistyksessä sähköisenä versiona, mutta koska sitä on koko ajan metsänhoitotoimien mukaan päivitetty, hyväksymisajankohdan mukaista sähköistä versiota ei enää ole ole­massa. Suunnitelma voidaan laittaa nähtäville kunnan nettisivuille, mutta se on joko skannattava paperisesta versiosta tai tulostettava met­sänhoitoyhdistyksen suunnitteluohjelmasta, jota on jo hyväksymisajan­kohdan jälkeen päivitetty. Jälkimmäinen vaihtoehto on työmäärältään vähäisempi. Muita esteitä suunnitelman laittamiseksi kunnan nettisi­vuille ei ole ja se laitetaan sinne, kun MHY:ltä saadaan tähän sopiva tie­dosto.

 

2. Suunnitelman hyväksymiskokouksessa päätettiin toteuttaa Metso-kohteiden uusi kartoitus suunnitelman alkuvuosina. Metso-kartoitus tee­tetään MHY Lounais-Hämeen toimesta keväällä 2022. Potentiaaliset Metso-kohteet ovat jo suurelta osin MHY:n toimihenkilöiden tiedossa ja niitä on myös vaalittu hakkuita ja metsänhoitotoimenpiteitä suunnitelta­essa. Kartoitetut kohteet voidaan koostaa nopeasti yhteen, jonka jäl­keen kunta voi tehdä päätöksen mahdollisista suojelutoimenpiteistä. Kansanpuiston kohdalla mahdollisissa suojelupäätöksissä pitää huomi­oida kaikkien omistajien mielipide ja lähialueen asukkaiden virkistyskäy­tön yhteensovittaminen suojelun kanssa. Alueen lehtolajiston elinvoi­maisuutta on mahdollista kohentaa hyvin suunnitelluilla luonnonhoitotoi­menpiteillä, joilla estetään muun muassa alueen kuusettumista ja luo­daan paremmat elinolosuhteet valoa tarvitseville lajeille.

 

Jatkuvapeitteinen metsänhoito on huomioitu uudessa metsäsuunnitel­massa erilaisina eri-ikäisrakenteisen (ER) metsänhoidon hakkuuta­poina. Eri-ikäisrakenteisen metsänhoidon lisäämiseen on hyviä mahdol­lisuuksia erityisesti turvemaiden metsissä. Vallitsevan tutkimustiedon mukaan eri-ikäisrakenteiseen metsänhoitoon siirtyminen tuo mukanaan ongelmia puuston terveyden (juurikääpä, tuulituhot) ja uudistumisen epävarmuuden kanssa.

 

Tammelan kunta soveltaa kaikissa hakkuu- ja metsänhoitotöissä Tapion hyvän metsänhoidon suositusten mukaisia toimintatapoja.

 

Suujärvenharjun ja Raanpäänharjun Metso-kartoituksesta päättää ensi­sijaisesti Saaren kansanpuiston hoitokunta. Yhteisomistuksen vuoksi näitä alueita koskevat päätökset tulee tehdä yhdessä Forssan kaupun­gin kanssa. Kansanpuistoa koskevien päätösten valmistelu tapahtuu omistajien yhteistyöelimenä toimivassa kansanpuiston hoitokunnassa.

 

3. Kohteiden kartoittaminen on tehokkainta teettää sellaisten toimijoiden työnä, jotka jo tuntevat entuudestaan kyseiset luontokohteet ja suojelun vaatimat kriteerit.

 

Määrärahojen hakeminen EU- elpymispaketista tai luonnon monimuo­toisuuden ja luonnonsuojelun määrärahoista hanketyöntekijän palkkaa­miseksi edellyttää melkoista perehtymistä. Nettihaulla ei ainakaan tois­taiseksi löydy mahdollisuuksia kunnan avustushakuun. Elvytysrahojen saaminen saattaa olla toiveajattelua. Mitään realistisia avustusrahoituk­sia ei näyttäisi olevan ja jos on, hakua varten pitää aina laatia työläs suunnitelma, jossa jouduttaneen käyttämään ulkopuolista asiantuntijaa. Hankkeisiin osallistuminen edellyttää aina omarahoitusosuutta sekä hankkeen ohjausta ja raportointia. Melkoisia kustannuksia siis tulee li­sää samalla, kun hakkuutulot vähenevät.

 

Vieraslajien torjuntaan jouduttaneen tulevaisuudessa joka tapauksessa satsaamaan, kun ilmasto muuttuu ja olosuhteet monille tulokaslajeille paranevat.

 

4. Hakkuita suunniteltaessa noudatetaan voimassa olevaa lainsäädän­töä. Erityisen tärkeät elinympäristöt on suojeltu metsälain nojalla, eikä niitä vahingoiteta hakkuissa. Hakkuista ei ainakaan kuluvana vuonna voida pidättäytyä ilman talousarviomuutosta, koska kunnan talousarvi­oon on esitetty 140 000 euroa hakkuutuloja. Kuluvan vuoden hakkuut on jo kilpailutettu, eikä niitä voida peruuttaa. Vuoden 2022 teknisen toi­men talousarvion raamissa ei ole otettu huomioon metsätalouden tulo­jen vähentymistä, joten tulevankin vuoden metsänhakkuut jouduttaneen tekemään aikaisempaan tapaan metsäsuunnitelman mukaisesti.

 

Esitettyä metsien suojelua ei voida rahoittaa valtuustoaloitteessa esite­tyillä tavoilla, koska julkisyhteisöt eivät saa Metso-ohjelman perusteella maksettavia suojelukorvauksia. Tonttien myyntituloja ei ole kuluvana vuonna ollut lainkaan ja kiinteistöjen myynnistä tulee lähinnä tappiota, koska niitä ei saada kaupaksi lähellekään sillä hinnalla, kuin ne on mer­kitty kunnan kirjanpitoon. Asuntojen ja muiden kiinteistöjen vuokrausta ei voida tehostaa nykyisestä, koska maksavia vuokralaisia ei ole saata­vissa. Vesihuollon vuotovesien tehostamistoimenpiteet menevät kunnan vesihuoltolaitoksen hyväksi, koska se on kunnan taloudessa erillinen kirjanpitoyksikkö. Vesihuoltolaitoksella on edessä mittava Porras-Riihi­valkama vesihuoltolinjan rakentaminen, joka tekee mahdottomaksi posi­tiiviseen tilinpäätökseen pääsemisen useiksi vuosiksi.

 

5. Tammelan kunnan metsiin suunnitelluista hakkuista ja hoitotöistä päättää tällä hetkellä tekninen johtaja. Päätöksenteko on helppo siirtää esimerkiksi tekniselle lautakunnalle. Teknisen lautakunnan päätöksistä luovuttiin noin 8 vuotta sitten suuren hankemäärän ja päätöksenteon kankeuden vuoksi. Metsäsuunnitelman mukaisista toimenpiteistä päät­täminen on operatiivista toimintaa, jonka on järkevää kuulua viranhalti­jalle.

 

Kunnan strategia uudistetaan kuluvan valtuustokauden alussa ja kun­nan metsien hoito voidaan kunnanvaltuutettujen niin päättäessä nostaa tärkeämmälle sijalle kunnan strategiassa. Vuosittaisessa talousarvion raamituksessa tulee ottaa huomioon väistämätön tulojen menetys ja ku­lujen kasvaminen, johon valtuustoaloitteen mukaiset suojelu- ja metsän­hoitotoimenpiteet johtavat. Talousarvioon on vuosittain kirjattu hakkuu­tuloja 140 000 euroa, joka jouduttaneen mahdollisesti puolittamaan.

 

6. Metsiin liittyvää viestintää voidaan lisätä, kunhan sovitaan etukäteen viestinnän toteuttaja, viestintäkanava ja kustannusten kohdentaminen. Viestinnällä on mahdollista lisätä kuntalaisten tietoisuutta metsien hen­kisestä ja taloudellisesta merkityksestä kunnalle. Viestinnän sisältöä voi esimerkiksi olla luontokohteiden ja erilaisten metsänkäsittelytoimenpitei­den esittely. Kunnassa ei ole tällä hetkellä tiedottajaa, joten laajempi viestintä kunnan metsänhoitoasioista edellyttää ostopalvelujen käyttä­mistä.

 

Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019)

Päätöksen lapsivaikutukset: Ei

 

Yritysvaikutusten arviointi (Kvalt 66 §, 20.12.2010):

Vaikuttaako yritysten kilpailutilanteeseen: Ei

Onko päätöksellä vaikutuksia yritysten määrän kehittymiseen: Ei

Vaikuttaako päätös positiivisesti työpaikkojen muodostumiseen: Ei

Onko palvelu mahdollista ulkoistaa: Kyllä

 

Valmistelija:  Projektipäällikkö Hannu Jalava, puh 050 5219962

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se

1. merkitsee tiedoksi annetun selvityksen Tammelan kunnan metsien monimuotoisuuden turvaamisesta ja suojelun lisäämisestä,

2. päättää tulevan kuntastrategian päivityksen yhteydessä myös kunnan metsien hoidon linjauksista, ja 

3. päättää katsoa valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Käsittely kokouksessa: Eero Pura ilmoitti olevansa esteellinen (yhteisöjäävi, MHY Lounais-Häme). Merkittiin pöytäkirjaan, että puheenjohtajana toimi tämän pykä­län osalta Jenni Rauhaniemi.

 

Päätös:  Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että se

1. merkitsee tiedoksi annetun selvityksen Tammelan kunnan metsien monimuotoisuuden turvaamisesta ja suojelun lisäämisestä,

2. päättää tulevan kuntastrategian päivityksen yhteydessä, että kunnan metsien hoidossa noudatetaan kulloinkin voimassa olevaa Tammelan kunnan metsienhoitosuunnitelmaa, ja

3. päättää katsoa valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi.

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa