RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.09.2021/Pykälä 223
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
TAMMELAN ALUELÄMMÖN TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS 1-8/2021
KHALL 20.09.2021 § 223
292/00.04.02/2021
Hallintosäännön § 111 mukaan kunnanhallitus mm. seuraa kuntakonserniin kuuluvien yhteisöjen toimintaa ja tekee tarvittaessa toimenpide-ehdotuksia havaitsemistaan epäkohdista.
Tammelan kunnan konserniohjeen 6.1 § mukaan konsernijohdon ja tytäryhteisön johdon välillä pidetään vuosittain vähintään yksi tavoite- ja talousarviokeskustelu kunnan ja tytäryhteisön toiminnan ja suunnitelmien yhteensopivuuden varmistamiseksi sekä toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden saavuttamisen edistämiseksi.
Tammelan kuntakonserniin kuuluu yhteisyhteisö Tammelan Aluelämpö Oy, jossa Tammelan kunnan omistusosuus on 50%.
Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019)
Päätöksen lapsivaikutukset: Ei
Valmistelija: kunnanjohtaja Kalle Larsson puh. 0400 695 679
Päätösehdotus: Kunnanhallitus merkitsee toimitusjohtajan katsauksen tiedoksi.
Käsittely kokouksessa: Tammelan Aluelämpö Oy toimitusjohtaja Jenni Murtomaa esitteli asiaa kokouksessa kello 17.05- 17.25 ja poistui ennen päätöksentekoa.
Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti päätösehdotus.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |