Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.09.2021/Pykälä 222

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

PÖYTÄKIRJANTARKASTAJAT JA ÄÄNTENLASKIJAT

 

KHALL 20.09.2021 § 222  

    

 

Hallintosäännön 95 §:n mukaan pöytäkirja pyritään tarkastamaan välittömästi toimielimen kokouksen jälkeen viimeistään kahden päivän kuluttua kokouksesta. Pöytäkirjantarkastajat voivat ilmoittaa myös sähköisesti pöytäkirjan hyväksymisestä, jolloin pöytäkirja varmennetaan pöytäkirjan tarkastajien allekirjoituksilla myöhemmin.

 

Pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä toimielimen kokousta seuraavana keskiviikkona tai sitä seuraavana arkipäivänä kuin siitä on vähintään päivää aikaisemmin ilmoitettu.

 

Pöytäkirja on tarkastettavissa 21.9.2021 ja tarkastettava viimeistään 22.9.2021. Pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävillä 23.9.2021 kunnanvirastossa ja samasta ajasta lähtien yleisessä tietoverkossa.

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus valitsee pöytäkirjantarkastajiksi jäsenet Maija-Stiina Rahkonen ja Katariina Suutela, jotka toimivat samalla myös ääntenlaskijoina.

 

Päätös Kunnanhallitus valitsi pöytäkirjantarkastajiksi jäsenet Maija-Stiina Rahkonen ja Ilkka Tuovinen, jotka toimivat samalla myös ääntenlaskijoina.

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa