RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.09.2021/Pykälä 242
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
LOUNAIS-HÄMEEN MUSIIKKIPÄIVÄT RY:N KOKOUKSIIN KAUDELLE 2021-2025 NIMETTÄVÄ EDUSTAJA JA VARAEDUSTAJA
KHALL 20.09.2021 § 242
296/00.00.01.00/2021
Lounais-Hämeen Musiikkipäivät on vuonna 1980 perustettu voittoa tuottamaton yhdistys, joka pyrkii edistämään toiminta-alueensa musiikkielämää ja -koulutusta. Se järjestää erilaisia klassiseen ja jazz-musiikkiin liittyviä tapahtumia, konsertteja, kursseja, musiikkiteatteri- ja oopperaesityksiä ja jäsenilleen myös muita aktiviteetteja, kuten kulttuurimatkoja, koulutustilaisuuksia ja konferensseja.
Tammelan kunnalla on mahdollisuus nimetä Lounais-Hämeen Musiikkipäivät Ry:n kokouksiin yksi edustaja ja varaedustaja. Aikaisempina vuosina Tammelan kunnan edustajaksi on nimetty vapaa-aikasihteeri ja varaedustajaksi sivistystoimenjohtaja.
Valmistelija: Kunnanjohtaja Kalle Larsson, puh. 0400 695 679
Hallintosihteeri Mia Spelman-Mäenhovi, puh. 050 379 1344
Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää nimetä Lounais-Hämeen Musiikkipäivät Ry:n kokouksiin edustajaksi Tammelan kunnan vapaa-aikasihteerin ja varalle Tammelan kunnan sivistystoimenjohtajan kaudelle 2021-2025.
Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti päätösehdotus.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |