RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 09.09.2021/Pykälä 31
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
TEKNISEN LAUTAKUNNAN ESITTELIJÄN JA HÄNEN SIJAISENSA MÄÄRÄÄMINEN
TEKLA 09.09.2021 § 31
Hallintosäännön 2. Luku Organisaatio,tekniset palvelut kohta 58 lautakunnan alaisten viranhaltijoiden ratkaisuvalta,teknisen johtajan sijaisena toimii ensisijaisesti kaavoittaja ja hänen ollessa estynyt sijaisena toimii talonrakennusmestari.
Hallintosäännön 5. Luku Kokousmenettely kohta 92 Asioiden käsittelyjärjestys, esittely ja toimielinten esittelijät mukaan kunnanhallituksessa esittelijänä on kunnanjohtaja. Muissa toimielimissä esittelijöinä toimivat ao. toimielimen määräämä viranhaltija tai viranhaltijat. Tarkastuslautakunta päättää puheenjohtajan esittelystä
Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019)
Päätöksen lapsivaikutukset: Ei
Yritysvaikutusten arviointi (Kvalt 66 §, 20.12.2010):
Vaikuttaako yritysten kilpailutilanteeseen: Ei
Onko päätöksellä vaikutuksia yritysten määrän kehittymiseen: Ei
Vaikuttaako päätös positiivisesti työpaikkojen muodostumiseen: Ei
Onko palvelu mahdollista ulkoistaa: Ei
Valmistelija: Tekninen johtaja Jari Kauppi, puh. 040 8611788
Hallintosihteeri Arja Suojoki, puh. 050 4099990
Päätösehdotus: Tekninen lautakunta päättää määrätä teknisen lautakunnan esittelijäksi teknisen johtajan. Hänen estyneenä ollessaan lautakunnan esittelijänä toimii voimassa olevan hallintosäännön mukaan kaavoittaja ja hänen ollessaan estynyt sijaisena toimii talonrakennusmestari tai lautakunnan puheenjohtaja.
Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |