Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.09.2021/Pykälä 196

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

PÖYTÄKIRJANTARKASTAJAT JA ÄÄNTENLASKIJAT

 

KHALL 06.09.2021 § 196  

    

 

Hallintosäännön 95 §:n mukaan pöytäkirja pyritään tarkastamaan välittömästi toimielimen kokouksen jälkeen viimeistään kahden päivän kuluttua kokouksesta. Pöytäkirjantarkastajat voivat ilmoittaa myös sähköisesti pöytäkirjan hyväksymisestä, jolloin pöytäkirja varmennetaan pöytäkirjan tarkastajien allekirjoituksilla myöhemmin.

 

Pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä toimielimen kokousta seuraavana keskiviikkona tai sitä seuraavana arkipäivänä kuin siitä on vähintään päivää aikaisemmin ilmoitettu.

 

Pöytäkirja on tarkastettavissa 7.9.2021 ja tarkastettava viimeistään 8.9.2021. Pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävillä 9.9.2021 kunnanvirastossa ja samasta ajasta lähtien yleisessä tietoverkossa.

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus valitsee pöytäkirjantarkastajiksi jäsenet Manu Alarto ja Simo Pärssinen, jotka toimivat samalla myös ääntenlaskijoina.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti päätösehdotus.

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa