RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.09.2021/Pykälä 216
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
SOTE SOPIMUKSEEN SIIRTO 1.9.2021 LUKIEN KVTES LIITE 4:N TYÖNTEKIJÖIDEN OSALTA
KHALL 06.09.2021 § 216
268/01.00.01/2021
Sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimus (SOTE-sopimus) tulee voimaan 1.9.2021. Ensimmäinen SOTE-sopimus on voimassa 1.9.2021- 28.2.2022.
Työnantaja siirtää sopimuksen mukaisesti palkansaajat SOTE-sopimuksen piiriin. Palkansaajien työ- ja virkaehtosopimuksen muuttumisesta ilmoitetaan palkansaajalle. Työehtosopimuksen vaihtuminen ei edellytä sitä, että työntekijän työsopimus päivitetään.
Sopimus tulee sovellettavaksi sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävissä kunnissa ja kuntayhtymissä. Pelkästään sosiaali- ja terveydenhuollon toimialalla työskenteleminen (esim. toimisto, -hallinto-, tai tukipalvelutehtävissä) ei tee tehtävästä SOTE-sopimukseen kuuluvaa.
Näiden tehtävien lisäksi SOTE-sopimukseen siirtyy myös nykyisen KVTES liitteen 3-4 ns. hinnoittelemattomat tehtävät eli tehtävät, joiden peruspalkkatasoa ei ole määritelty. Näitä ovat erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon johto- ja esimiestehtävät ja alan asiantuntijatehtävät.
Mikäli palkansaaja työskentelee sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävän lisäksi osan työaikaa jossain toisessa tehtävässä KVTES:n piirissä (yhdistelmätehtävänkuva) palkansaaja siirretään SOTE-sopimukseen, jos tehtäväkuvasta yli 50 % on sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävää.
Työllisyyteen ja maahanmuuttoon liittyvät sosiaalihuollon tehtävät
sekä työllisyyspalvelut että maahanmuuttopalvelut sisältävät tehtäviä, joissa on yhtä aikaa sekä sosiaalihuoltolain toimeenpanon soveltamista, että kohderyhmäkohtaisen lainsäädännön (työllisyyspalvelulainsäädäntö, maahanmuuttoon kytkeytyvä lainsäädäntö) soveltamista. Esimerkiksi erityisen tuen tarpeen arviointi sisältää sosiaalityöntekijän työtä, sosiaalisen tilanteen arviointi ja palvelutarpeen arviointi sisältää sosionomin työtä.
Sosiaalihuollon alaan pääasiallisesti kuuluva tehtävä, kuten kuntouttavan työtoiminnan tehtävä, siirretään SOTE-sopimukseen.
KVTES:n liitteen 3 ja 4 soveltamisalaan kuuluva henkilöstö siirretään kokonaisuudessaan SOTE-sopimuksen piiriin. Tammelan kunnassa kaksi Intro työpajan työntekijää sekä koulukuraattori kuuluvat KVTES:n liitteen 4 piiriin.
Sen sijaan esimerkiksi nuorisotoimen alaan (KVTES liite 2) kuuluva tehtävä jää KVTES- sopimukseen.
Henkilöstöpalveluissa on laadittu SOTE - sopimukseen siirtyvistä työntekijöistä luettelo, joka on liitteenä.
Hallintosääntö 36 § kunnanhallituksen ratkaisuvalta.
Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019)
Päätöksen lapsivaikutukset: Ei
Valmistelija: Henkilöstöpäällikkö Leena Ahola, puh. 050 569 6348.
Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää hyväksyä liitteessä mainitut henkilöstösiirrot SOTE sopimuksen piiriin sekä hinnoittelukohtamuutokset.
Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti päätösehdotus.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |