Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.06.2021/Pykälä 167

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

YHTENÄISKOULUN RAKENNUSTOIMIKUNNAN KOKOONPANO

 

KHALL 28.06.2021 § 167  

    

 

Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 20.1.2020 § 9 perustaa kunnanhallituksen alaisen yhtenäiskoulun rakennustoimikunnan 1.2.2020 lukien, jonka toimikausi jatkui 31.5.2021 saakka.

 

Rakennustoimikunnan jäseniksi valittiin kunnanvaltuuston

puheenjohtaja ja hänelle henkilökohtaiseksi varajäseneksi

valtuuston ensimmäisen varapuheenjohtaja, kunnanhallituksen puheenjohtaja ja hänelle henkilökohtaiseksi varajäseneksi kunnanhallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja, teknisen lautakunnan puheenjohtaja ja hänelle henkilökohtaiseksi varajäseneksi teknisen lautakunnan varapuheenjohtaja, sivistyslautakunnan puheenjohtaja ja hänelle henkilökohtaiseksi varajäseneksi sivistyslautakunnan varapuheenjohtaja, sekä puhe- ja läsnäolo-oikeudella sivistystoimenjohtaja, teknisen toimen johtaja ja koulukeskuksen rehtori sekä kunnanjohtaja. Lisäksi päätettiin, että rakennustoimikunnan esittelijöinä toimivat tekninen johtaja ja hänen ollessaan estyneenä kunnanjohtaja.

 

Kunnanhallitus pyysi valtuuston pienryhmiä valitsemaan keskuudestaan varsinaisen jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen rakennustoimikunnan jäseniksi.

 

Rakennustoimikunta päätti kokouksessaan 10.2.2020 valita toimikunnan puheenjohtajaksi kunnanvaltuuston puheenjohtaja Ismo Ojansuun sekä varapuheenjohtajaksi kunnanhallituksen puheenjohtaja Simo Pärssisen sekä kutsua sihteeriksi hallintosihteeri Arja Suojoen.

 

Kuntavaalien 2021 siirtyessä, uusi kunnanvaltuusto aloittaa poikkeuksellisesti 1.8.2021, joten toimikautta on perusteltua jatkaa elokuun 2021 loppuun asti.

 

Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019)

Päätöksen lapsivaikutukset: Ei

 

Yritysvaikutusten arviointi (Kvalt 66 §, 20.12.2010):

Vaikuttaako yritysten kilpailutilanteeseen: Ei

Onko päätöksellä vaikutuksia yritysten määrän kehittymiseen: Ei

Vaikuttaako päätös positiivisesti työpaikkojen muodostumiseen: Ei

Onko palvelu mahdollista ulkoistaa: Ei

 

Valmistelija: Kunnanjohtaja Kalle Larsson, puh. 0400 695 679

Hallintosihteeri Mia Spelman-Mäenhovi, puh. 050 379 1344

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää,

1. että rakennustoimikunnan toimikautta jatketaan nykyisessä kokoonpanossa 31.8.2021 asti, ja

2. että sihteeriksi kutsutaan Tammelan kunnan hallintosihteeri.

 

Käsittely kokouksessa:  Kunnanjohtaja teki muutetun päätösehdotuksen: Kunnanhallitus päättää, että rakennustoimikunnan toimikautta jatketaan nykyisessä kokoonpanossa 31.8.2021 asti.

 

Päätös: Kunnanhallitus päätti, että rakennustoimikunnan toimikautta jatketaan nykyisessä kokoonpanossa 31.8.2021 asti.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa