Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.06.2021/Pykälä 165

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

TEKNISEN JOHTAJAN VIRKA 1.8.2021 ALKAEN

114/01.01.01.00/2021

KHALL 26.04.2021 § 104 

Tekninen johtaja Hannu Jalava luopuu omaehtoisesti tek­ni­sen johtajan viran hoitamisesta 1.8.2021 ja siirtyy vanhana työn­te­ki­­nä osa-aikaiseen projektipäällikön tehtävään. 

Hallintosäännön mukaisesti kunnanhallitus päättää toi­mi­ala­joh­ta­jien valinnasta.

Tekninen johtaja vastaa toimialajohtajana koko teknisen pal­ve­lu­alu­een johtamisesta ja kehittämisestä, vastuualueina kaa­voi­tus, kunnallistekniikka, vesihuolto, kiinteistöpalvelut, ra­ken­nut­ta­mi­nen sekä ruoka-ja puhdistuspalvelut. Hän toi­mii esittelijänä teknisessä- sekä ympäristölautakunnassa ja on kunnan johtoryhmän jäsen.

Teknisen johtajan viran kelpoisuusvaatimuksena on so­vel­tu­va korkeakoulututkinto tai vastaava aiempi tutkinto, hyvä pe­reh­ty­nei­syys toimialaan sekä esimies- ja joh­ta­mis­ko­ke­mus. Eduksi luetaan kunnallishallinnon kokemus, toimialan vas­tuu­aluei­den tuntemus sekä julkinen hankinta- ja kil­pai­lu­tus­osaa­mi­nen.

Varteenotettavimpien hakijoiden soveltuvuuden tutkiminen voi osoittautua aiheelliseksi, ja tällöin tulisi olla mahdollisuus käyt­tää asiantuntijoiden tekemää henkilöarviointia. Kun­nan­joh­ta­jal­le esitetään annettavaksi oikeus tehdä tarvittaessa hen­ki­­ar­vioin­tia koskeva kilpailutus ja sopimus.

Alustava aikataulu rekrytoinnin osalta on seuraava, ha­ki­joi­den haastattelut järjestetään viikolla 22, mahdolliset hen­ki­­ar­vioin­nit viikolla 23 ja valintapäätös kesäkuun kun­nan­hal­li­tuk­ses­sa.

Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019)

Päätöksen lapsivaikutukset: Ei

Valmistelija: Kunnanjohtaja Kalle Larsson puh. 0400 695 679

 Henkilöstöpäällikkö Leena Ahola 050 569 6348 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää

1. että teknisen johtajan virka julistetaan haettavaksi 27.5.2021 klo 12.00 mennessä.

2. että teknisen johtajan virkaan valittavalta vaaditaan

- virkaan soveltuva ylempi korkeakoulututkinto
- hyvä perehtyneisyys toimialaan

- esimies- ja johtamiskokemusta

Lisäksi eduksi luetaan

- kunnallishallinnon kokemus

- toimialan vastuualueiden tuntemus

- julkinen hankinta ja kilpailustusosaaminen

3. että teknisen johtajan virka on toistaiseksi voimassa ole­va ja viran täytyössä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa

4. virkaa hakeneita haastattelee kunnanhallitus täy­den­net­ty­nä kunnanvaltuuston puheenjohtajistolla       

5. oikeuttaa kunnanjohtajan kilpailuttamaan ja sopimaan tar­vit­taes­sa asiantuntijan hakijoiden henkilöarviointiin

6. että teknisen johtajan viranhakuilmoitus julkaistaan en­si­si­jai­ses­ti Kuntarekryssä, toissijaisesti kunnan www-sivuilla, Kun­ta­leh­des­sä, työvoimahallinnon sivuilla sekä kunnan so­si­aa­li­sen­me­dian kanavissa.

7. että em. virkaa koskeva rekrytointiprosessi aloitetaan vä­lit­­mäs­ti

Käsittely kokouksessa: Keskustelun kuluessa Ilkka Tuovinen  ehdotti, että kel­poi­suus­vaa­ti­muk­sien ylempi korkeakoulututkinto muutetaan muo­toon korkeakoulututkinto. Sari Kaakinen kannatti tehtyä esi­tys­tä. Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kan­na­tet­tu ehdotus muutetusta kelpoisuusvaatimuksesta, on asiasta ää­nes­tet­­vä.

 Puheenjohtajan ehdotus äänestyksen suorittamisesta ni­men­huu­to­ää­nes­tyk­se­nä hyväksyttiin.Toimitetussa ää­nes­tyk­ses­sä kunnanjohtajan päätösehdotus sai kaksi ääntä (Simo Pärs­si­nen, Susanna Lahtinen) ja Ilkka Tuo­vi­sen tekemä ja Sa­ri Kaakisen kannattama esi­tys sai viisi ään­tä (Eero Pura, Ilk­ka Tuovinen, Anne Ylitalo, Sa­ri Kaa­ki­nen ja Jan Löfstedt). Pu­heen­joh­ta­ja totesi, että kun­nan­hal­li­tus päätti äänin 2-5 muut­taa kel­poi­suus­vaa­ti­muk­sien ylemmän kor­kea­kou­lu­tut­kin­non muotoon kor­kea­kou­lu­tut­kin­to.

Päätös: Kunnanhallitus päätti

1. että teknisen johtajan virka julistetaan haettavaksi 27.5.2021 klo 12.00 mennessä.

2. että teknisen johtajan virkaan valittavalta vaaditaan
- virkaan soveltuva korkeakoulututkinto
- hyvä perehtyneisyys toimialaan
- esimies- ja johtamiskokemusta

Lisäksi eduksi luetaan
- kunnallishallinnon kokemus
- toimialan vastuualueiden tuntemus
- julkinen hankinta ja kilpailustusosaaminen

3. että teknisen johtajan virka on toistaiseksi voimassa oleva ja viran täytyössä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa

4. virkaa hakeneita haastattelee kunnanhallitus täydennettynä kunnanvaltuuston puheenjohtajistolla       

5. oikeuttaa kunnanjohtajan kilpailuttamaan ja sopimaan tarvittaessa asiantuntijan hakijoiden henkilöarviointiin

6. että teknisen johtajan viranhakuilmoitus julkaistaan ensisijaisesti Kuntarekryssä, toissijaisesti kunnan www-sivuilla, Kuntalehdessä, työvoimahallinnon sivuilla sekä kunnan sosiaalisenmedian kanavissa.

7. että em. virkaa koskeva rekrytointiprosessi aloitetaan välittömästi

KHALL 14.06.2021 § 148 

Teknisen johtajan virka on ollut haettavana 28.4. - 27.5.2021 välisenä aikana. Viranhakuilmoitus julkaistiin kunnan www-sivuilla, Kuntarekryssä, työvoimahallinnon sivuilla, Kuntalehden digilehdessä ja kunnan käyttämissä some-kanavissa.

Teknisen johtajan virkaan tuli määräajassa 10 hakemusta ja yksi hakemus saapui kirjaamoon määräajan päätyttyä.

Esityslistan oheismateriaalina on Kuntarekryn järjestelmästä muodostuva yhteenveto hakijoista. Yhteenvedossa on kaikki hakemuksissa oleva tieto, pois lukien hakemuksien liitteinä olleet todistukset. Tasa-arvolain mukaisesti yhteenvedossa ei näy hakijoiden syntymäaika eikä kotikunta. Kun päätös valinnasta on tehty, julkiset tiedot yhteenvedosta ovat saatavissa kunnanvirastosta.

Oheismateriaalina on myös henkilöstöpäällikön ja kunnanjohtajan arviointi hakijoiden kelpoisuudesta teknisen johtajan virkaan.

Valmistelija: Kunnanjohtaja Kalle Larsson puh. 0400 695 679

 Henkilöstöpäällikkö Leena Ahola 050 569 6348

Päätösehdotus: Kunnanhallitus päätti:

1. kutsua haastatteluun seuraavat hakijat Jari Kauppi ja Rami Linna sekä Mika Vaittinen

2. että haastattelut toteutetaan pe 18.06.2021 klo 13-16 välisenä aikana ns. hybridimallilla, jossa haastateltavat, kunnanhallituksen puheenjohtajisto sekä kunnanjohtaja ovat paikalla kokoustilassa ja muu kunnanhallitus sekä valtuuston puheenjohtajisto etäyhteydellä Teams-sovelluksen kautta.

3. Marja Rantasen hakemus, joka saapui hakuajan päättymisen jälkeen, hylättiin.

Käsittely kokouksessa: Kokouksessa käydyn keskustelun jälkeen kunnanjohtaja teki muutetun päätösehdotuksen.

Kunnanhallitus päättää:

1. kutsua haastatteluun seuraavat hakijat Jari Kauppi ja Rami Linna sekä Mika Vaittinen

2. että haastattelut toteutetaan pe 18.06.2021 klo 13-16 välisenä aikana ns. hybridimallilla, jossa haastateltavat, kunnanhallituksen puheenjohtajisto sekä kunnanjohtaja ovat paikalla kokoustilassa ja muu kunnanhallitus sekä valtuuston puheenjohtajisto etäyhteydellä Teams-sovelluksen kautta.

3. Marja Rantasen hakemus, joka saapui hakuajan päättymisen jälkeen, hylättiin.

Päätös: Kunnanhallitus päätti:

KHALL 28.06.2021 § 165  

200/01.01.01.01/2021  

Haastatteluryhmä on suorittanut hakijoiden haastattelut 18.6. ja 21.6.

Valmistelija: Kunnanjohtaja Kalle Larsson puh. 0400 695 679

Päätösehdotus: Päätösehdotus annetaan kokouksessa.

Käsittely kokouksessa:  Kunnanhallitus kuuli teknistä johtajaa Hannu Jalavaa klo 16.05 - 16.24 ja hän poistui ennen päätöksentekoa.

Käydyn keskustelun perusteella kunnanjohtaja antoi päätösehdotuksen: Kunnanhallitus päättää

1. että haasattelujen perusteella ei ole tarvetta lähettää ketään haastatelluista soveltuvuusarviointiin.

2. valita teknisen johtajan virkaan 1.8.2021 alkaen rakennusinsinööri Jari Kauppi, joka haastattelun ja työkokemuksensa perusteella on ansioitunein ja soveltuvin Tammelan kunnan teknisen johtajan virkaan.

3. vahvistaa teknisen johtajan kokonaispalkaksi 5330 euroa kuukaudessa sekä henkilökohtainen puhelinetu. Palkkaa tarkistetaan kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaisilla yleiskorotuksilla.

4. virka on ehdollinen, kunnes virkaan valittu on toimittanut kunnanhallitukselle hyväksyttävän lääkärintodistuksen terveydentilastaan 1.8.2021 mennessä.

5. Virkaan valittavalle asetetaan 6 kk koeaika.

Päätös: Kunnanhallitus päätti

1. että haastattelujen perusteella ei ole tarvetta lähettää ketään haastatelluista soveltuvuusarviointiin.

2. valita teknisen johtajan virkaan 1.8.2021 alkaen rakennusinsinööri Jari Kauppi, joka haastattelun ja työkokemuksensa perusteella on ansioitunein ja soveltuvin Tammelan kunnan teknisen johtajan virkaan.

3. vahvistaa teknisen johtajan kokonaispalkaksi 5330 euroa kuukaudessa sekä henkilökohtainen puhelinetu. Palkkaa tarkistetaan kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaisilla yleiskorotuksilla.

4. virka on ehdollinen, kunnes virkaan valittu on toimittanut kunnanhallitukselle hyväksyttävän lääkärintodistuksen terveydentilastaan 1.8.2021 mennessä.

5. virkaan valittavalle asetetaan 6 kk koeaika.

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa