RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.08.2021/Pykälä 173
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
PÖYTÄKIRJANTARKASTAJAT JA ÄÄNTENLASKIJAT
KHALL 09.08.2021 § 173
Hallintosäännön 95 §:n mukaan pöytäkirja pyritään tarkastamaan välittömästi toimielimen kokouksen jälkeen viimeistään kahden päivän kuluttua kokouksesta. Pöytäkirjantarkastajat voivat ilmoittaa myös sähköisesti pöytäkirjan hyväksymisestä, jolloin pöytäkirja varmennetaan pöytäkirjan tarkastajien allekirjoituksilla myöhemmin.
Pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä toimielimen kokousta seuraavana keskiviikkona tai sitä seuraavana arkipäivänä kuin siitä on vähintään päivää aikaisemmin ilmoitettu.
Pöytäkirja on tarkastettavissa 10.8.2021 ja tarkastettava viimeistään 11.8.2021. Pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävillä 12.8.2021 kunnanvirastossa ja samasta ajasta lähtien yleisessä tietoverkossa.
Päätösehdotus Kunnanhallitus valitsee pöytäkirjantarkastajiksi jäsenet Jan Löfstedt ja Eero Pura, jotka toimivat samalla myös ääntenlaskijoina.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti päätösehdotus.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |