RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.08.2021/Pykälä 183
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
EDUSTAJAN NIMEÄMINEN KANTA-HÄMEEN LIIKENNEJÄRJESTELMÄTYÖRYHMÄÄN
KHALL 09.08.2021 § 183
Maakunnan liikennejärjestelmäsuunnitelmassa määritetään liikennejärjestelmän tavoitteet ja kehittämistarpeet sekä tarvittavat toimenpiteet meidän maakuntamme ja sen seutujen tasolla. Kanta-Hämeen LJS -työ on valmistunut joulukuussa 2020. Suunnittelua on ohjannut työryhmä, jossa mukana olivat Hämeen liiton lisäksi maakuntamme kunnat, Hämeen ja Uudenmaan ELY-keskukset, Väylävirasto, Traficom sekä Hämeen ja Riihimäen-Hyvinkään kauppakamarit.
Seuraavaksi käynnistetään liikennejärjestelmäsuunnitelman toteuttamiseen tähtäävä liikennejärjestelmätyöryhmän toiminta. Työryhmä kokoontuu 2-3 kertaa vuodessa. Työryhmä toimii Hämeen liiton puheenjohtajuudella ja siihen pyydetään mukaan kunnat, Uudenmaan sekä Hämeen ELY-keskukset, Väylä, Traficom, Liikenneturva ja elinkeinoelämää edustavat kauppakamarit.
Hämeen liitto pyytää 31.5.2021 saapuneella kirjeellään Tammelan kuntaa nimeämään Kanta-Hämeen liikennejärjestelmätyöryhmään edustajamme; varsinaisen jäsenen sekä varajäsenen. Kunnanhallitus päätti 17.02.2020 § 37 nimetä varsinaiseksi jäseneksi Tammelan kunnan kaavoittajan ja varajäseneksi Tammelan kunnan teknisen johtajan.
Valmistelija: Kunnanjohtaja Kalle Larsson, puh. 0400 695 679
Hallintosihteeri Mia Spelman-Mäenhovi, puh. 050 379 1344
Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää nimetä Kanta-Hämeen liikennejärjestelmätyöryhmään varsinaiseksi jäseneksi Tammelan kunnan kaavoittajan ja varajäseneksi Tammelan kunnan teknisen johtajan.
Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti päätösehdotus.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |