RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 14.06.2021/Pykälä 155
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
VALTUUSTOALOITE KOULUKESKUKSEN NS. UUDEN OSAN SÄILYTTÄMISEKSI JA KIRKONKYLÄN ESIOPETUKSEN SIIRTÄMINEN TÄHÄN OSAAN
KVALT 31.05.2021 § 46
Valtuutettu Taito Syrjälä luki SDP:n valtuustoryhmän valtuustoaloitteen jossa esitetään, että Tammela on valittu kaksivuotisen esiopetuksen kokeilukunnaksi. Kaksivuotisessa esiopetuksessa lapsella on mahdollisuus osallistua esiopetukseen kahden vuoden aikana. Opetussuunnitelman perusteet on laadittu niin, että sen mukainen toiminta ja opetus muodostavat luontevan osan lasten oppimisen polkua varhaiskasvatuksesta perusopetukseen.
Esitimme vuonna 2018 koulukeskuksen ns. uuden osan säilymistä ja uudisrakennuksen liittämistä siihen. Näin olisimme säästäneet alle 20 vuotiaan hyväkuntoisen rakennuksen purkamiselta ja vielä pari miljoonaa rahaakin. Tämä ei kuitenkaan silloin valtuustolle sopinut.
Nyt on mielestämme oivallinen tilaisuus integroida esiopetus osaksi perusopetusta Kirkonkylässä ja tehdä nivelvaihe varhaiskasvatuksesta perusopetukseen lapselle helpommaksi. Esitämme, että koulukeskuksen ns. uusi osa säilytetään uuden koulurakennuksen noustessa ja kirkonkylän esiopetus siirretään tähän osaan.
Päätös: Kunnanvaltuusto päätti lähettää SDP:n valtuustoryhmän aloitteen kunnanhallitukselle valmisteluun.
KHALL 14.06.2021 § 155
151/10.03.02.02/2021
Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää lähettää valtuustoaloitteen valmisteltavaksi johtoryhmään. Valmisteluun tulee sisällyttää lausunnot tekniseltä lautakunnalta ja sivistyslautakunnalta.
Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti päätösehdotus.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |