RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 11.06.2021/Pykälä 42
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
ERON MYÖNTÄMINEN KESKUSVAALILAUTAKUNNAN JÄSENEN TEHTÄVÄSTÄ / SIIKONEN KIRSI JA UUDEN JÄSENEN VALINTA KESKUSVAALILAUTAKUNTAAN
KHALL 17.05.2021 § 130
Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 19.6.2017 § 50 suorittanut luottamushenkilövalinnat toimikaudeksi 2017-2021 Tällöin on valittu myös keskusvaalilautakunta varajäsenineen.
Keskusvaalilautakunnan jäsen Kirsi Siikonen anoo 3.5.2021 päiväämällään anomuksella eroa keskusvaalilautakunnan jäsenen tehtävästä esteellisyyden johdosta (sukulaisjäävi). Keskusvaalilautakuntaan sovelletaan hallintolain (365/2003) 27-30 § esteellisyyssääntelyä.
Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019)
Päätöksen lapsivaikutukset: Ei
Valmistelija: Hallintopäällikkö Petri Pakarimäki, puh. 040 809 5455
Päätösehdotus: Kunnanhallitus esittää, että kunnanvaltuusto
1) myöntää Kirsi Siikoselle eron keskusvaalilautakunnan jäsenen tehtävästä esteellisyyden perusteella ja
2) valitsee uuden henkilön keskusvaalilautakunnan jäseneksi
Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti päätösehdotus.
KVALT 31.05.2021 § 43
Päätösehdotus Kunnanvaltuusto päättää
1) myöntää Kirsi Siikoselle eron keskusvaalilautakunnan jäsenen tehtävästä esteellisyyden perusteella ja
2) valita uuden henkilön keskusvaalilautakunnan jäseneksi
Käsittely kokouksessa Asian käsittelyn aluksi valtuutettu Terhi Uusitalo ilmoitti olevansa esteellinen (osallisuusjäävi, sukulaisuus). Tämän pykälän osalta hänen tilallaan kokoukseen osallistui varajäsen Susanna Lahtinen.
Päätös Kunnanvaltuusto päätti
1. myöntää Kirsi Siikoselle eron keskusvaalilautakunnan jäsenen tehtävästä esteellisyyden perusteella ja
2. valita Johanna Rämön uudeksi keskusvaalilautakunnan jäseneksi.
KESKVAAL 11.06.2021 § 42
Päätösehdotus: Keskuvaalilautakunta päättää merkitä kunnanvaltuuston päätöksen tiedoksi.
Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti päätösehdotus.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |