RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 31.05.2021/Pykälä 36
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
KOULUKESKUKSEN SISÄILMASTO- JA KOSTEUSTEKNISEN KUNTOTUTKIMUKSEN TULOKSET
KVALT 31.05.2021 § 36
4/02.08.00.04/2021
KHALL 14.01.2021 § 4
Teknisen lautakunnan jäsenet Mikko Pietilä, Katariina Simelius ja Sami Siltainsuu ovat esittäneet toivomuksen, että lautakunnan kokouksessa käsitellään kuinka suuria korjaus- ja ylläpitoinvestointeja nykyinen koulukeskus vaatii tulevina vuosina ja vuosikymmeninä, kun oletuksena on kiinteistön elinkaaren jatkaminen ilman peruskorjausta, sekä onko koulukeskuksessa välittömiä korjaustarpeita tai muita puutteita. Tekninen lautakunta on päättänyt (TEKLA 9.12.2020 § 51) teettää Koulukeskukselle kattavan kuntokartoituksen vuoden 2021 aikana.
Valtuuston vuoden 2021 talousarviokäsittelyn yhteydessä (KVALT 14.12.2020 § 72) Keskustan valtuustoryhmä esitti sanallista lisäystä Talousarvio 2021 kohtaan 2.3.4, että kun valtuusto aikanaan tekee investointipäätöstä, yhtenäiskoulun toteuttamiseen tulisi olla vaihtoehto ja niin, että nykyisen koulukeskuksen purkamiselle ja kokonaan uuden koulun rakentamisen rinnalle tulisi suunnitella nykyisten tilojen saneeraaminen. Keskustelun kuluessa puheenjohtaja esitti, että tekstilisäystä ei tehdä talousarviokirjaan, vaan asia etenee teknisen lautakunnan teettämän kuntokartoituksen kautta. Puheenjohtajan kompromissiesitys sopi keskustan ryhmälle.
Saadun tarjouksen perusteella laaja kuntokartoitus maksaa noin 40.000 euroa (ALV 0%). Tällaista määrärahaa ei ole vuoden 2021 talousarvioissa. Liitteenä olevassa Sweco Asiantuntijapalvelut Oy:n tarjouksessa (18.12.2020) on lueteltu sisäilma- ja kosteusteknisen kuntotutkimuksen, talotekniikan järjestelmän kuntotutkimuksen ja haitta-ainekartoituksen sisällöt. Sweco Asiantuntijapalvelut Oy noudattaa hinnoittelussa KuntaPro:n kanssa tekemäänsä puitesopimuksen tuntihintoja. Alustavan aikataulun mukaan tutkimus tehtäisiin viikolla 9 ja raportti valmistuisi noin kuukauden kuluttua kenttätutkimuksen päättymisestä.
Liite: Tarjous Koulukeskuksen sisäilmasto- ja kosteusteknisestä kuntotutkimuksesta
Valmistelija: Kunnanjohtaja Kalle Larsson, puh. 0400 695 679
Hallintopäällikkö Petri Pakarimäki, puh. 040 809 5455
Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää
1. hankkia Sweco Asiantuntijapalvelut Oy:ltä 18.12.2020 päivätyn tarjouksen mukaisen Koulukeskuksen sisäilmasto- ja kosteusteknisen kuntotutkimuksen 39.969 eurolla (ALV 0%), ja
2. esittää, että valtuusto myöntää kunnanhallituksen määrärahoihin 40.000 euron lisämäärärahan vuodelle 2021.
Käsittely kokouksessa: Kunnanjohtaja teki muutetun päätösehdotuksen:
Kunnanhallitus päättää hankkia Sweco Asiantuntijapalvelut Oy:ltä 18.12.2020 päivätyn tarjouksen mukaisen Koulukeskuksen sisäilmasto ja kosteusteknisen kuntotutkimuksen 39.969 eurolla (ALV 0%).
Keskustelun kuluessa Susanna Lahtinen esitti ja Sari Kaakinen kannatti:
Kunnanhallitus päättää
1. pyytää Sweco Asiantuntijapalvelut Oy:lta korjatun tarjouksen Koulukeskuksen kuntotutkimuksesta, josta on poistettu talotekniikkajärjestelmien kuntotutkimus tarpeettomana, ja jossa huomioidaan vain ne toimenpiteet, jotka tukevat jo aloitettua uuden koulurakennuksen rakennushanketta ja antavat tarpeellista tietoa Koulukeskuksen tilojen purkamisen toteuttamiseksi, ja
2. kuntotutkimus voidaan hankkia ainoastaan, mikäli valtuusto myöntää siihen erillisen lisämäärärahan.
Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kunnanjohtajan muutetusta päätösehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, on asiasta äänestettävä.
Puheenjohtajan ehdotus äänestyksen suorittamisesta nimenhuutoäänestyksenä hyväksyttiin. Toimitetussa äänestyksessä kunnanjohtajan muutettu päätösehdotus sai neljä ääntä (Simo Pärssinen, Eero Pura, Ilkka Tuovinen ja Anne Ylitalo) ja Susanna Lahtisen tekemä ja Sari Kaakisen kannattama esitys sai kolme ääntä (Susanna Lahtinen, Sari Kaakinen ja Jan Löfstedt).
Puheenjohtaja totesi, että kunnanhallitus päätti äänin 4-3 kunnanjohtajan muutetun päätösehdotuksen tulleen kunnanhallituksen päätökseksi.
Päätös: Kunnanhallitus päätti hankkia Sweco Asiantuntijapalvelut Oy:ltä 18.12.2020 päivätyn tarjouksen mukaisen Koulukeskuksen sisäilmasto ja kosteusteknisen kuntotutkimuksen 39.969 eurolla (ALV 0%).
Merkittiin pöytäkirjaan, että Susanna Lahtinen jätti eriävän mielipiteen.
KHALL 17.05.2021 § 123
Koulukeskuksen sisäilma- ja kosteustekninen kuntotutkimus on valmistunut ja siitä on laadittu tutkimusselostus liitteineen 23.04.2021. Kuntotutkimuksessa tutkittiin rakennusten alapohjat, ulkoseinät, välipohjat, väliseinät ja kevyet rakenteet, yläpohjat, julkisivut ilmanvaihtojärjestelmät, putkistojen kunto ja sähköjärjestelmien kunto. Sisäilman laatu selvitettiin ja arvioitiin altistumisolosuhteet. Näiden lisäksi laskettiin peruskorjauksen kustannukset. Toimenpidesuosituksissa esitettiin kiireelliset tehtävät ja peruskorjauksen yhteydessä tehtävät toimenpiteet.
Kuntotutkimuksen tehneen Sweco Asiantuntijapalvelut Oy:n asiantuntijat yhteistyökumppaneineen esittelivät tutkimuksen toteutusta ja tuloksia 4.5.2021 klo 17.00 alkaneessa Teams-kokouksessa, johon oli kutsuttu laajasti osallistujia kuten kunnanvaltuutetut ja Koulukeskuksen henkilöstö.
Tutkimusselostus liitteineen lähetettiin 5.5.2021 sähköpostilla tiedoksi kunnanvaltuuston, tarkastuslautakunnan, sivistyslautakunnan, teknisen lautakunnan ja ympäristölautakunnan jäsenille.
Valmistelija: Tekninen johtaja Hannu Jalava, puh. 050 5219962
Päätösehdotus: 1. Kunnanhallitus merkitsee tietoonsa saatetuksi Koulukeskuksen sisäilmasto- ja kosteustekninen kuntotutkimuksen tulokset, ja
2. hyväksyy tilaamansa Koulukeskuksen sisäilmasto- ja kosteustekninen kuntotutkimuksen tulokset.
Käsittely kokouksessa: Kunnanjohtaja teki muutetun päätösehdotuksen:
1. Kunnanhallitus vastaanottaa ja hyväksyy tilaamansa Koulukeskuksen sisäilmasto- ja kosteusteknisen kuntotutkimuksen raportin ja sen tulokset
2. esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto merkitsee raportin tietoonsa saatetuksi.
Keskustelun kuluessa Ilkka Tuovinen teki muutetun päätösehdotuksen:
Esitän, että kunnanhallitus päättää
1. todeta, että tutkimusraportit ovat julkisia asiakirjoja ja ne tulee liittää pöytäkirjaan sekä asettaa julkisesti saataville kunnan internetsivuille,
2. pyytää teknistä lautakuntaa ja sivistyslautakuntaa käsittelemään raportin tulokset viipymättä omien vastuualueidensa osalta sekä tekemään tarpeellisiksi katsomansa toimenpide-ehdotukset kunnanhallitukselle,
3. järjestää kuntalaisille tutkimusraportin julkisen esittely- ja kyselytilaisuuden, jossa raportin laatijat avaavat tuloksia ja vastaavat kysymyksiin.
Eero Pura kannatti tehtyä ehdotusta. Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kannatettu ehdotus, on asiasta äänestettävä.
Puheenjohtajan ehdotus äänestyksen suorittamisesta nimenhuutoäänestyksenä hyväksyttiin. Toimitetussa äänestyksessä kunnanjohtajan ehdotus sai viisi ääntä (Simo Pärssinen, Susanna Lahtinen, Sari Kaakinen, Jan Löfstedt ja Anne Ylitalo) ja Ilkka Tuovisen tekemä ja Eero Puran kannattama ehdotus sai kaksi ääntä (Eero Pura ja Ilkka Tuovinen). Puheenjohtaja totesi, että kunnanhallitus päätti äänin 5-2 hyväksyä kunnanjohtajan muutetun ehdotuksen.
Päätös: Kunnanhallitus päätti
1. vastaanottaa ja hyväksyi tilaamansa Koulukeskuksen sisäilmasto- ja kosteusteknisen kuntotutkimuksen raportin ja sen tulokset, ja
2. esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto merkitsee raportin tietoonsa saatetuksi.
KVALT 31.05.2021 § 36
Päätösehdotus Kunnanvaltuusto päättää merkitä raportin tietoonsa saatetuksi.
Käsittely kokouksessa Sanna Pohjola Sweco Oy:ltä esitteli koulukeskuksen sisäilmasto- ja kosteusteknisen kuntotutkimuksen tulokset kello 18.15-18.50.
Valtuutettu Ilkka Tuovinen esitti ja Tuomo Tuovinen kannatti, että asia palautetaan valmisteluun. Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kannatettu ehdotus asian palauttamisesta valmisteluun, on asiasta äänestettävä. Puheenjohtaja ilmoitti, että ne jotka kannattavat asian käsittelyn jatkamista äänestävät JAA ja ne jotka kannattavat Ilkka Tuovisen ehdotusta asian palauttamista valmisteluun äänestävät EI.
Puheenjohtajan ehdotus äänestyksen suorittamisesta nimenhuutoäänestyksenä hyväksyttiin. Toimitetussa äänestyksessä asian käsittelyn jatkaminen (JAA) sai 18 ääntä ja asian palauttaminen valmisteluun (EI) sai 9 ääntä (Äänestyspöytäkirja liitteenä). Puheenjohtaja totesi, että kunnanvaltuusto päätti äänin 18-9 jatkaa asian käsittelyä.
Päätös Kunnanvaltuusto päätti merkitä raportin tietoonsa saatetuksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |